Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
  • Yrittäjille
  • Ajankohtaista
  • Yhteystiedot
  • Hae sivustolta
Eräkalenteriin
  • Tapahtuma
  • Kalastus

12.1.2027

Koskikohteiden vapaluvat vuodelle 2027

Alkaa 12.1.2027 klo 09:00

Päättyy 31.12.2027 klo 23:59

Kalastuskausi viidellä eteläisellä koskikohteella alkaa tiistaina 12. tammikuuta 2027, kun vapaluvat tulevat myyntiin aamulla kello 9. Karvionkoskelle ei vuonna 2027 myydä lupia siltatyömaan vuoksi.

Suurin osa kalastajista ostaa koskikohteiden lupia keväälle ja kesälle, muutamat jo tammi-helmikuulle. Yleensä lupamyynti vilkastuu maaliskuussa, jolloin kalat kerääntyvät syömään hankikorentoja ja saattavat tarttua näitä jäljitteleviin perhoihin.

Myyntiin tulevat koskikohteet

Heinävedellä sijaitsevalle Karvionkoskelle ei myydä lupia siltatyömaan vuoksi.

Kohteisiin voi ostaa lupia elokuun loppuun saakka, minkä jälkeen alkaa kuturauhoitus. Muista poiketen Langinkoskelle voi ostaa lupia syyskuun loppuun saakka. Kalastus on jälleen mahdollista tauon jälkeen joulukuussa. 

Osta yksittäisiä lupia tai varaa koko koski

Kohteille on saatavilla 6 tunnin, 12 tunnin ja vuorokauden mittaisia lupia. Myös koko kosken varaaminen on mahdollista. Kaikki luvat tulevat myyntiin Eräluvat.fi-palveluun ja palvelunumeroon 020 69 2424 (arkisin 9–15) 12. tammikuuta kello 9. Huomaathan, että kaikkien kalastajien tiedot tarvitaan jo lupien varausvaiheessa.

Lupien hinnat, koskien kalastajakiintiöt ja lupaehdot vaihtelevat kohteittain, joten kohdekuvauksiin tulee tutustua jo ennakkoon.

Lupia voi varata enintään 10 kappaletta asiakasta kohden. Sama rajoitus on voimassa sekä Eräluvat.fi-palvelun että puhelinpalvelun kautta tehdyissä varauksissa. Mikäli luvat maksaa heti, ei määrää ole rajoitettu. Varattujen lupien eräpäivä on 14 vuorokautta ennen lupa-ajan alkamista.

Mikäli haluat varata koskikohteille lupia, muistathan rekisteröityä Eräluvat.fi-palveluun. Lupia voi jättää varaukseen vain kirjautuneena asiakkaana.

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
Palaute Maksutavat Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste