Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

1302 Kaldoaivi

Kaldoaivin vapalupa-alueeseen kuuluu lukuisia tunturialueiden järvi-, lampi- ja jokivesiä Utsjoen kunnassa, tien 75 itäpuolella. Etelästä päin saavuttaessa maasto muuttuu ensin loivasti kumpuilevaksi tunturikoivun peittämäksi ylängöksi ja lopulta puuttomaksi avotunturiksi. Tavoitelluimpia kalalajeja ovat rautu, taimen ja harjus, mutta saaliiksi saa myös siikaa, haukea ja ahventa.

Lupa-alueella on helposti saavutettavia kohteita Utsjoen ja Nuorgamin välillä sekä syrjäisiä vesiä Kaldoaivin erämaa-alueella. Paikalliset matkailuyrittäjät järjestävät moottorikelkkakuljetuksia maastoon.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Utsjoki
Maakunta
Lappi
Kalastusaika

1.1.–31.12. Joki- ja purovedet on rauhoitettu 1.9.–30.11., joten silloin niissä ei saa kalastaa.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), onkiminen, perhokalastus, pilkkiminen, vetouistelu
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarve riippuu vapojen ja vieheiden määrästä tai vesistöstä. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Kielletty virtavesissä, sallittu maksutta virtaamattomissa vesissä, sallittu vapaluvalla alueen erityisvesissä
Alueen vapaluvat
24 tuntia, kausilupa, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Ahven, harjus, hauki, nieriä, siika, taimen
Kalaveden hoito
Luontainen kalasto (ei istutuksia)
Alueen ominaisuudet
Erämainen kohde
Erityistä tällä alueella
Monipuolinen kohde, joka sopii niin lyhyemmille päiväretkille kuin pitkille erämaavaelluksille.
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Vapalupien määrä on rajoitettu, joten lupien saatavuus kannattaa tarkistaa etukäteen.

Tutustu kalatalousalueen kalastussääntöön

Tenon kalatalousalueen kalastussäännön löydät Tenon kalatalousalueen sivuilta (tenonkalatalousalue.fi).

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, mikäli kalastat

  • useammalla kuin yhdellä vavalla tai vieheellä,

  • virtavesialueilla tai

  • virtaamattomilla erityisvesillä, joissa yleiskalastusoikeudet eivät päde.

Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä. Kalastonhoitomaksua ei vaadita onkimiseen ja pilkkimiseen, mikäli käytät vain yhtä vapaa. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Virtavesialueilla voit siis viehekalastaa, kun hankit vapaluvan: pelkkä kalastonhoitomaksun maksaminen ei näillä alueilla riitä. Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen (eli myös tämän lupa-alueen) koski- ja virta-alueilla riippumatta siitä, onko sinulla vapalupa vai ei.

Myös erityisvesillä voit viehekalastaa, kun hankit vapaluvan: pelkkä kalastonhoitomaksun maksaminen ei näillä vesillä riitä. Myös onkimiseen ja pilkkimiseen erityisvesillä tarvitset aina vapaluvan. Erityisvedet on merkitty vapalupa-alueen PDF-karttaan sekä rajoitusalueena tämän sivun karttaikkunaan ja Retkikartta.fi-palveluun.

Muilla vapalupa-alueen virtaamattomilla vesillä pätevät yleiskalastusoikeudet. Voit siis viehekalastaa yhdellä vavalla ja vieheellä pelkällä kalastonhoitomaksulla. Useaa vapaa tai viehettä varten tarvitset lisäksi vapaluvan. Onkiaksesi tai pilkkiäksesi yhdellä vavalla näillä virtaamattomilla vesillä sinun ei tarvitse ostaa vapalupaa eikä maksaa kalastonhoitomaksua. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.

Lupa-oikeuttaa kalastamaan alueen eritysvesissä: Skáide-, Oakkostan-, Irdoai-, Gearddos-, Vuolimus ja Bajimus Geinnodat-, Vuolimus, Gaskamus ja Bajimus Skáide-, Rávdoláttussa (Čarajávri), Skoarrajávrissa ja Vađaid Rávdojávrissa.

Vapaluvan piiriin kuulumattomat vesialueet

Kaldoaivin vapalupa 1302 ei oikeuta kalastamaan Tenojokeen laskevissa joissa ja järvilaajentumissa, jotka on merkitty vapalupa-alueen karttaan punaisella. Näillä alueilla kalastamiseen kalastaja tarvitsee eri luvan.

Alueen palvelut

Utsjoen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:

Explore Utsjoki (exploreutsjoki.fi)

Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja ja autiotupia.

Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Ylä-Lapin luontokeskus Siida

Inarintie 46

99870 Inari

+358206397740

siida@metsa.fi

Katso lisätiedot ja aukioloajat

Kalastuksen erityisasiantuntija (Ylä-Lappi)

Jarmo Huhtamella

Ivalo

+358400397534

jarmo.huhtamella@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste