Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

1505 Urho Kekkosen kansallispuisto

Urho Kekkosen kansallispuiston vapalupa-alueella virtaa useita kalastajia houkuttelevia jokia, kuten Kiertämäoja, Anterijoki ja Jaurujoki. Myös kansallispuiston eteläosissa sijaitsevat Repojoen, Luirojoen ja Kopsusjoen vesistöt kuuluvat lupa-alueeseen. Kansallispuiston alueella on useita tulentekopaikkoja sekä autio- ja varaustupia. Alueella on myös paljon nähtävää alueen historiasta kiinnostuneille kulkijoille.

Urho Kekkosen kansallispuistoon voi saapua useasta suunnasta. Taipaleelle kohti kalavesiä voi lähteä esimerkiksi Raja-Joosepista Anterin pyöräreittiä pitkin, Saariselältä merkittyjä retkeilyreittejä pitkin tai Vuotson kylästä puiston eteläiseltä reunalta Sompiojärventietä pitkin.

Tarkemmat tiedot lupa-alueesta, sen rauhoituksista ja rajoituksista selviävät lupa-alueen kartasta. Muorravaarakanjoki ja Kulasjoki ovat rauhoitettuja ympäri vuoden.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Inari, Sodankylä
Maakunta
Lappi
Kalastusaika

Pääsääntöisesti 1.1.–31.12. Joki- ja purovedet on rauhoitettu 1.9.–30.11., joten silloin niissä ei saa kalastaa. Tarkista myös muut kalastusajan poikkeukset lupaehdoista.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), onkiminen, perhokalastus, pilkkiminen
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarve riippuu vapojen ja vieheiden määrästä tai vesistöstä. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Kielletty virtavesissä, sallittu maksutta virtaamattomissa vesissä
Alueen vapaluvat
24 tuntia, kausilupa, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Ahven, harjus, hauki, siika, taimen
Kalaveden hoito
Luontainen kalasto (ei istutuksia), luontaisten lajien poikasistutuksia
Alueen ominaisuudet
Sijaitsee kansallispuistossa
Erityistä tällä alueella
Lupa-alue sijaitsee kansallispuiston alueella, jossa on useita tulentekopaikkoja sekä autio- ja varaustupia.
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Vapalupien määrä on rajoitettu, joten lupien saatavuus kannattaa tarkistaa etukäteen.

Tutustu kalatalousalueen kalastussääntöön

Inarin kalatalousalueen kalastussäännön löydät Inarin kalatalousalueen sivulta (inarinkalatalousalue.fi).

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, mikäli viehekalastat virtavesissä. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvillä tai järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.

Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla. Kalastusrajoitus.fi-palvelusta voit tarkistaa, onko kyseessä vaelluskalavesistö. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.

Vapaluvan piiriin kuulumattomat vesialueet

Kalastus on kielletty Muorravaarakanjoessa, Kulasjoessa ja Anterijoessa Anterimukan kämpältä alavirtaan, sillä ne ovat rauhoitettuja ympäri vuoden.

Kopsusjoessa on yksityisvesialueita, joilla tämä vapalupa ei oikeuta kalastamaan. Lupa-alueen rajat voi tarkistaa Retkikartta.fi-palvelusta.

Rajavyöhykkeellä kalastaminen on kielletty.

Urho Kekkosen kansallispuiston vapalupa 1505 ei oikeuta kalastamaan Luttojoella ja Suomujoella. Ne kuuluvat vapalupa-alueisiin Luttojoki 1545 ja Suomujoki 1551.

Alueen palvelut

Inarin ja Sodankylän matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta: 

Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja ja autiotupia.

Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.

Lisätietoa

Roskat ja liikkuminen kansallispuistossa

Kansallispuiston alueella liikkumiseen tarvitset Urho Kekkosen kansallispuiston ulkoilukartan (1:100 000) tai Saariselän-Sokostin ulkoilukartan (1:50 000).

Luontoon ei saa jättää roskia, vaan jokaisen täytyy tuoda omat jätteensä pois maastosta lajittelupisteihin. Metsähallitus on keskittänyt maastokohteiden jätehuollon jätteiden lajittelu- eli ekopisteisiin, jotka sijaitsevat alueiden tuloväylillä. Taukopaikoilla on vähennetty sekajäteastioita ja jätevalistusta on vastaavasti lisätty.

Kansallispuistossa on noudatettava puiston järjestyssääntöä. Ohjeet ja säännöt voi lukea Luontoon.fi:stä.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Ylä-Lapin luontokeskus Siida

Inarintie 46

99870 Inari

+358206397740

siida@metsa.fi

Katso lisätiedot ja aukioloajat

Kalastuksen erityisasiantuntija (Ylä-Lappi)

Jarmo Huhtamella

Ivalo

+358400397534

jarmo.huhtamella@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste