18.12.2024
Erälupien asiakaspalvelu avoinna myös välipäivinä
Asiakasneuvojamme tavoittaa puhelimitse ja sähköpostitse klo 9–15 lukuun ottamatta arkipyhiä. Asiakaspalvelu on suljettu 24.–26.12., 1.1. ja 6.1.
Urho Kekkosen kansallispuiston vapalupa-alueella virtaa useita kalastajia houkuttelevia jokia, kuten Kiertämäoja, Anterijoki ja Jaurujoki. Myös kansallispuiston eteläosissa sijaitsevat Repojoen, Luirojoen ja Kopsusjoen vesistöt kuuluvat lupa-alueeseen. Kansallispuiston alueella on useita tulentekopaikkoja sekä autio- ja varaustupia. Alueella on myös paljon nähtävää alueen historiasta kiinnostuneille kulkijoille.
Urho Kekkosen kansallispuistoon voi saapua useasta suunnasta. Taipaleelle kohti kalavesiä voi lähteä esimerkiksi Raja-Joosepista Anterin pyöräreittiä pitkin, Saariselältä merkittyjä retkeilyreittejä pitkin tai Vuotson kylästä puiston eteläiseltä reunalta Sompiojärventietä pitkin.
Tarkemmat tiedot lupa-alueesta, sen rauhoituksista ja rajoituksista selviävät lupa-alueen kartasta. Muorravaarakanjoki ja Kulasjoki ovat rauhoitettuja ympäri vuoden.
Pääsääntöisesti 1.1.–31.12. Joki- ja purovedet on rauhoitettu 1.9.–30.11., joten silloin niissä ei saa kalastaa. Tarkista myös muut kalastusajan poikkeukset lupaehdoista.
18.12.2024
Asiakasneuvojamme tavoittaa puhelimitse ja sähköpostitse klo 9–15 lukuun ottamatta arkipyhiä. Asiakaspalvelu on suljettu 24.–26.12., 1.1. ja 6.1.
19.11.2024
Eräluvat.fi-sivusto ja Eräluvat-verkkokauppa ovat uudistuneet ja yhdistyneet. Uudistuksen myötä vanhat asiakastilit ovat poistuneet käytöstä. Maksetut luvat ovat kuitenkin voimassa normaalisti.
18.11.2024
Jokaisen kalastus- ja metsästysalueen sekä varaus- ja vuokratuvan sivulla on karttaikkuna, joka näyttää kohteen sijainnin. Tiesitkö, että voit itse valita, mitä ja miten tieto kartalla esitetään?
Vapalupien määrä on rajoitettu, joten lupien saatavuus kannattaa tarkistaa etukäteen.
Inarin kalatalousalueen kalastussäännön löydät Inarin kalatalousalueen sivulta (inarinkalatalousalue.fi).
Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, mikäli viehekalastat virtavesissä. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.
Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvillä tai järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.
Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla. Kalastusrajoitus.fi-palvelusta voit tarkistaa, onko kyseessä vaelluskalavesistö. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Kalastus on kielletty Muorravaarakanjoessa, Kulasjoessa ja Anterijoessa Anterimukan kämpältä alavirtaan, sillä ne ovat rauhoitettuja ympäri vuoden.
Kopsusjoessa on yksityisvesialueita, joilla tämä vapalupa ei oikeuta kalastamaan. Lupa-alueen rajat voi tarkistaa Retkikartta.fi-palvelusta.
Rajavyöhykkeellä kalastaminen on kielletty.
Urho Kekkosen kansallispuiston vapalupa 1505 ei oikeuta kalastamaan Luttojoella ja Suomujoella. Ne kuuluvat vapalupa-alueisiin Luttojoki 1545 ja Suomujoki 1551.
Inarin ja Sodankylän matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:
Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja ja autiotupia.
Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.
Kansallispuiston alueella liikkumiseen tarvitset Urho Kekkosen kansallispuiston ulkoilukartan (1:100 000) tai Saariselän-Sokostin ulkoilukartan (1:50 000).
Luontoon ei saa jättää roskia, vaan jokaisen täytyy tuoda omat jätteensä pois maastosta lajittelupisteihin. Metsähallitus on keskittänyt maastokohteiden jätehuollon jätteiden lajittelu- eli ekopisteisiin, jotka sijaitsevat alueiden tuloväylillä. Taukopaikoilla on vähennetty sekajäteastioita ja jätevalistusta on vastaavasti lisätty.
Kansallispuistossa on noudatettava puiston järjestyssääntöä. Ohjeet ja säännöt voi lukea Luontoon.fi:stä.
Lupia myydään ajalle:
1.1.–31.12.2025Lupia myydään ajalle:
1.1.–31.12.2024, 1.1.–31.12.2025