Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

1566 Näätämöjoki, yläosa

Lupa-alue sijaitsee Inarin kunnan itäosassa. Näätämöjoki, yläosa käsittää Opukasjärven ja Iijärven välisen Näätämöjoen. Aluetta suositellaan erityisesti perhokalastajille.

Näätämöjoen lohikantojen turvaaminen ja lisääminen perustuu riittävään kutukantaan ja kiintiöityyn kalastuslupien määrään. Näätämöjoen kalastusääntöjä on tiukennettu kaikkien kalastusmuotojen osalta sekä Suomessa että Norjassa. Toimenpiteillä halutaan säilyttää arvokas luonnonvarainen lohikanta elinkelpoisena ja turvata lohenkalastusmahdollisuus yhdellä upeimmista lohijoistamme myös tulevaisuudessa.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Inari
Maakunta
Lappi
Kalastusaika

Vuonna 2024: 17.6.–18.8.

Vuoden 2025 osalta kalastusaika varmistuu myöhemmin.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), perhokalastus, pilkkiminen
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarve riippuu vapojen ja vieheiden määrästä tai vesistöstä. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Kielletty virtavesissä, onkiminen kielletty kokonaan
Alueen vapaluvat
24 tuntia, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Harjus, merilohi, siika, taimen
Kalaveden hoito
Luontainen kalasto (ei istutuksia)
Alueen ominaisuudet
Erämainen kohde, perhokalastajien suosikki
Erityistä tällä alueella
Näätämöjoen varressa on useita huollettuja tulipaikkoja.
Rajoitukset
Näätämöjoella on kalastuskielto- ja yksityisvesialueita. Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Vapalupa-alueen lupamäärä on rajoitettu, joten lupien saatavuus kannattaa tarkistaa etukäteen.

Vapaluvan voimassaolo alkaa aina kello 18.00.

Tutustu kalatalousalueen kalastussääntöön

Inarin kalatalousalueen kalastussäännön löydät Inarin kalatalousalueen sivulta (inarinkalatalousalue.fi)

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, kun viehekalastat koski- ja virta-alueilla. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.

Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen (eli myös tämän lupa-alueen) koski- ja virta-alueilla. Virtaamattomissa vesissä pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.

Näätämöjoella on kalastuskielto- ja yksityisvesialueita. Tämä vapalupa ei oikeuta kalastamaan näillä vesialueilla.

Alueen palvelut

Näätämöjoen varressa on useita huollettuja tulipaikkoja.

Vinkit

Opukasjärvelle pääsee Sevettijärveltä merkittyä reittiä pitkin.

Lisää tietoa reiteistä ja palveluista saa Luontoon.fi-sivustolta.

Lisätietoa

Veden lämpötilan vaikutus kalastamiseen

Veden lämpötila vaikuttaa merkittävästi lohikalojen selviytymiseen vapauttamisesta. Veden lämpötilan lähestyessä +20 astetta lohikaloja tuleekin kalastaa harkiten. Tätä lämpimämmissä vesissä lohikalojen kalastusta tulee välttää. Tällöin kannattaa suosia lämpöä paremmin kestäviä lajeja, kuten kuhaa, haukea ja ahventa. Lue lisää vastuullisen kalastajan ohjeista (eräluvat.fi).

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Ylä-Lapin luontokeskus Siida

Inarintie 46

99870 Inari

+358206397740

siida@metsa.fi

Katso lisätiedot ja aukioloajat

Kalastuksen erityisasiantuntija (Ylä-Lappi)

Jarmo Huhtamella

Ivalo

+358400397534

jarmo.huhtamella@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste