Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

4570 Maasydänjärvi ja Ahvenlampi

Maasydänjärvi ja Ahvenlampi sijaitsevat Sievissä, Pohjois-Pohjanmaalla. Tällä vapalupa-alueella on hyvät kalastusmahdollisuudet sekä perhokalastukseen erikoistuneille että muille vapakalastajille.

Matkailualueella sijaitseva Maasydänjärvi on täyden palvelun kalastuskohde monen tyyppisille kalastajille. Ahvenlammella perhokalastajat voivat puolestaan kokea erämaista rauhaa ja kalastuksen jännitystä helposti kalastettavalla kohteella. Lampiin istutetaan kesäisin kirjolohta, jonka lisäksi kalastaja voi hyvin saada saaliikseen myös siian.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Sievi
Maakunta
Pohjois-Pohjanmaa
Kalastusaika

1.1.–31.12.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), onkiminen, perhokalastus, pilkkiminen, vetouistelu
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Sallittu vapaluvalla
Alueen vapaluvat
24 tuntia, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Ahven, kirjolohi, siika
Kalaveden hoito
Luontaisten lajien poikasistutuksia, pyyntikokoisen kalan istutuksia
Alueen ominaisuudet
Liikuntarajoitteisille sopiva, perhokalastajien suosikki
Erityistä tällä alueella
Helposti saavutettava kalastuskohde, jossa muun muassa esteettömiä heittolaitureita.
Rajoitukset
Ahvenlammella saa avovesikaudella kalastaa ainoastaan perinteisin perhokalastusvälinein rannalta. Pyörätuolilla liikkuvat kalastajat saavat kalastaa myös virvelillä ja mato-ongella. Jääpeitteen aikana Ahvenlammella saa pilkkiä. Lue rajoituksista tarkemmin lupaehdoista.

Ajankohtaista

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan kaikkeen kalastamiseen – myös onkimiseen ja pilkkimiseen.

Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä. Kalastonhoitomaksua ei kuitenkaan vaadita onkimiseen ja pilkkimiseen, mikäli käytät vain yhtä vapaa. Tällöin vapalupa riittää. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.

Maasydänjärven leirintäalueen uimarannalla kalastus on kielletty.

Alueen palvelut

Maasydänjärvi sijaitsee Maasydänjärven matkailualueella, Sievin ja Reisjärven välisen tien varressa noin 30 kilometrin päässä Sievin keskustasta. Alueen varustukseen kuuluu heittolaitureita, nuotiopaikkoja, laavu sekä savustuspaikka.

Ahvenlammelle johtavaa tietä ei pidetä auki talvisin.

Esteettömyys

Ahvenlammella on kaksi liikuntarajoitteisille soveltuvaa heittolaituria. Laitureille pääsee parkkipaikalta esteetöntä sorastettua polkua pitkin.

Lisätietoa

Kalaveden hoito

Maasydänjärveen ja Ahvenlampeen istutetaan kesäisin pyyntikokoista kirjolohta, syksyisin yksikesäisiä siian poikasia.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Kalastuksen erityisasiantuntija (Koillismaa, Oulun seutu ja merialueet Kalajoelta pohjoiseen)

Eero Hartikainen

Pudasjärvi

+358408219679

eero.hartikainen@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste