Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Pienriista-alue

5622 Etelä-Taivalkoski

Etelä-Taivalkosken lupa-alue on suosittu metsästyskohde, joka on erityisesti metsäkanalintuja metsästävien suosiossa. Metsästysluvat ovat hyvin kysyttyjä tälle alueelle, jossa mahdollisuuksia on metsäkanalintujen, jäniksen, pienpetojen ja majavan metsästykseen. Alue on pääosin metsätalouskäytössä olevaa eri-ikäistä monikäyttömetsää. Lisäksi alueella on myös joitakin suojelualueita.

Alueella harjoitettava poronhoito tulee huomioida erityisesti koiran kanssa metsästettäessä. Käytännön ohjeet löytyvät tältä sivulta kohdasta Poronhoito sekä sivulta Metsästys Pohjois-Suomessa

Huomaathan myös, että kesäkuussa 2021 Paula-myrsky on aiheuttanut metsätuhoja alueella.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Taivalkoski
Maakunta
Pohjois-Pohjanmaa
Pinta-ala (hehtaari)
95322
Poronhoitoalue
Kyllä
Alueen vuorokausiluvat
Kanalintulupa, vesilintu- ja jänislupa
Alueen kausiluvat
Jousimetsästäjän vesilintu- ja jänislupa, majavalupa, pienpetolupa, vesilintu- ja jänislupa, vesilintu- ja jänislupa loppukaudelle
Suosittelemme
Metsäkanalinnut, metsäjänis
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Poronhoito

Varmista aina, ettei toiminnastasi aiheudu häiriötä poronhoidolle. Porot ja porotyöt tulee huomioida erityisesti silloin, kun metsästät koiran kanssa. Tutustu ennen metsästystä käytännön ohjeisiin sivulla Metsästys Pohjois-Suomessa.

  • Käynnissä olevat poronhoitotyöt: porotyot.fi. Huomaathan, että palvelu ei ole kaikkien paliskuntien käytössä.

Alueen palvelut

Taivalkosken matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:

Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja ja laavuja.

Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Metsästyksen erityisasiantuntija (Rovaniemi, Taivalkoski, Kuusamo)

Ville Viitanen

Rovaniemi

+358405198690

ville.viitanen@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste