Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Pienriista-alue

6615 Vahanka

Neljästä alueesta koostuva metsästyskohde alkaa pohjoislaidalla soista. Eteläosissa on myös kuivempia kankaita ja runsaasti pieniä lampia. Mielenkiintoinen metsästyskohde, jossa on hyvä metsäautotieverkosto. Metsäkanalintujen ja jänisten metsästyksen lomassa useat metsästäjät käyvät kohteella vesilinnun pyynnissä.

Alueella sijaitsee Karstulan Korkeakankaan tuulivoimapuisto. Katso lisätietoja metsästyksestä tuulivoimalan alueella.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Karstula, Kyyjärvi, Soini
Maakunta
Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi
Pinta-ala (hehtaari)
6570
Poronhoitoalue
Ei
Alueen vuorokausiluvat
Kanalintulupa, vesilintu- ja jänislupa
Alueen kausiluvat
Jousimetsästäjän kanalintulupa, kanalintulupa, majavalupa, pienpetolupa, vesilintu- ja jänislupa loppukaudelle
Suosittelemme
Metsäkanalinnut, metsäjänis, vesilinnut
Erityistä tällä alueella
Metsäkanalintujen ja jänisten metsästyksen lisäksi oiva kohde vesilinnustukseen.
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Vahangan pienriistakohteen neljästä alueesta itäisimmällä palstalla sijaitsee Karstulan Korkeakankaan tuulivoimapuisto. Metsästys on tuulipuiston alueella sallittu, mutta metsästäjän täytyy varoa ampumasta päin tuulivoimalarakenteita. Jäätävien olosuhteiden aikaan tuulivoimaloiden lähellä liikkumista on kuitenkin syytä välttää, koska voimaloista voi tippua alas irtoavaa lunta ja jäätä. Katso lisätietoja metsästyksestä tuulivoimalan alueella.

Majavaluvalla koiran irtipitäminen ei ole sallittua. 

Pienpetoluvalla koiran irtipito on sallittu ainoastaan lupaehdoissa mainittujen pienpetojen metsästykseen 20.8. - 30.4. välisenä aikana. Koiran irtipito muussa tarkoituksessa kuten koiran ulkoilutus ilman pienpetojen metsästystarkoitusta, muun riistan ajattaminen tai koiran kouluttaminen muilla riistalajeilla, on kielletty.

Alueen palvelut

Etelä-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:

Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja.

Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Metsästyksen erityisasiantuntija (Keski-Suomi)

Timo Ruuska

Jyväskylä

+358401869724

timo.ruuska@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste