Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Pienriista-alue

7614 Siera-Yöttäjä

Siera-Yöttäjän rauhallinen metsästysalue koostuu viidestä eri aluekokonaisuudesta, jotka sijaitsevat lyhyen ajomatkan päässä toisistaan. Kohteella on pääosin metsätalousmaata, mutta alueelta löytyy myös koskemattomampia alueita ja useita isojakin avosuoalueita. Alue on mäkien ja kumpujen, jokien ja järvien sekä kangasmaiden, ojitettujen soiden ja avosoiden muodostama tilkkutäkki.

Huomioitavaa

  • Ylä-Keyritty-järven pohjoisrannalla on leiri- ja kurssikeskus Metsäkartano.

  • Metsästysalue rajoittuu osittain Puolustusvoimien Sotinpuron ampuma- ja harjoitusalueeseen.

  • Kainuun ja Pohjois-Savon rajalla sijaitseva Tiilikkajärven kansallispuisto on laajentunut, ja lakimuutos on astunut voimaan 1.6.2023. Kansallispuistoon on lisätty uusia valtion omistuksessa olevia maita Rautavaaran kunnassa. Laajennusalueet ulottuvat 7614 Siera-Yöttäjän pienriistalupa-alueelle, ja lupa-alueen pinta-ala on pienentynyt. 

  • Metsästysalueeseen kuuluu useita luonnonsuojelualueita, joissa metsästystä on rajoitettu. 

Katso lisätietoja tältä sivulta kohdasta Huomioitavaa tällä alueella.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Nurmes, Rautavaara
Maakunta
Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo
Pinta-ala (hehtaari)
27796
Poronhoitoalue
Ei
Alueen vuorokausiluvat
Kanalintulupa, vesilintu- ja jänislupa
Alueen kausiluvat
Jousimetsästäjän kanalintulupa, kanalintulupa, majavalupa, pienpetolupa, vesilintu- ja jänislupa loppukaudelle
Suosittelemme
Metso, teeri, pyy, metsäjänis, telkkä, tavi, sinisorsa, kanadanmajava, pienpedot
Erityistä tällä alueella
Kohde koostuu viidestä eri aluekokonaisuudesta, jotka sijaitsevat lyhyen ajomatkan päässä toisistaan.
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Metsästysalueella sijaitsee Raesärkän ja Piilopirtinaho-Marjomäen luonnonsuojelualueet (140/2021 Valtioneuvoston asetus Pohjois-Karjalan maakunnan luonnonsuojelualueista). Edellä mainituilla suojelualueilla saa metsästää ainoastaan:

  • teertä ja metsoa

  • villisikaa, metsäjänistä ja rusakkoa 1.9.-28.2. välisenä aikana

  • minkkiä ja supikoiraa 1.9.-28.2 välisenä aikana

Muun pienriistan metsästys on Raesärkän ja Piilopirtinaho-Marjomäen luonnonsuojelualueilla kielletty. Alueet on merkitty lupa-alueen karttaan.

Metsästysalueella sijaitsee Pahavaaran luonnonsuojelualue (140/2021 Valtioneuvoston asetus Pohjois-Karjalan maakunnan luonnonsuojelualueista). Pahavaaran suojelualueella saa metsästää ainoastaan:

  • teertä ja metsoa

  • villisikaa, metsäjänistä ja rusakkoa 1.9.-28.2. välisenä aikana

Muun pienriistan metsästys, mukaan lukien minkin ja supikoiran metsästys, on Pahavaaran luonnonsuojelualueella kielletty. Alue on merkitty lupa-alueen karttaan.

Ylä-Keyritty-järven pohjoisrannalla on leiri- ja kurssikeskus Metsäkartano, jonka ympäristössä liikkuu paljon retkeilijöitä. Vältä siis metsästystä Metsäkartanon reittien ja rakennelmien läheisyydessä.

Alue rajoittuu osittain Puolustusvoimain Sotinpuron ampuma-alueeseen. Ajantasaisen tiedon käynnissä olevista sekä pian alkavista ammunnoista näet osoitteesta puolustusvoimat.fi sekä YLE:n teksti-tv sivulta 592.

Ampuma-aikoina osa tiestöstä varsinkin Yöttäjä -järven läheisyydessä on suljettu puomeilla. Metsästysalue ei kuitenkaan kuulu varoalueeseen, joten sinne pääsee. Yöttäjä-järven luoteispuolelle pääsee parhaiten suoraan Matomäen kautta. Lisätietoja saa ammuntojen aikana varoupseerilta numerosta 0299 451 871. Puolustusvoimat ei vastaa ampuma-alueella liikkuville metsästyskoirille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Sotinpurolla suoritetaan myös räjäytyksiä Iisalmen asevarikon toimesta.

Pienpetoluvalla koiran irtipito on sallittu ainoastaan pienpetoluvan lupaehdoissa mainittujen lajien metsästykseen 20.8 - 30.4 välisenä aikana. Koiran irtipito muussa tarkoituksessa kuten koiran ulkoilutus ilman lupaehdoissa mainittujen lajien metsästystarkoitusta, muun riistan ajattaminen tai koiran kouluttaminen muilla riistalajeilla, on kielletty.

Alueen palvelut

Alueen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:

Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja.

Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Metsästyksen erityisasiantuntija (Kaakkois-Suomi)

Samuli Karppinen

Jyväskylä

+358406515292

samuli.karppinen@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste