Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

2502 Tornionjoki-Muonionjoki-Könkämäeno

Pohjoisen tuntureilta Pohjanlahdelle laskeva Tornionjoki-Muonionjoki-Könkämäeno eli ”Väylä” on Suomen ja Ruotsin välinen rajajoki. Se on Euroopan pisin vapaana virtaava lohijoki: pituutta sillä on noin 450 kilometriä, ja paikoin joki voi muuttua 100 metrin levyisestä koskesta jopa kilometrin levyiseksi suvannoksi. Lohen lisäksi joessa on meritaimenta ja harjusta.

Tornion-Muonionjoen-Könkämäenon viehekalastuksen yhteislupa-alue on suosittu viehe- ja perhokalastajien keskuudessa. Perinteinen kalastusmuoto Väylällä on lohensoutu, mutta rannalta kalastamiseen on hyviä paikkoja pitkin jokivartta.

Tutustu yhteislupa-alueen infokarttaan (infogis.fi).

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Enontekiö, Kolari, Muonio, Pello, Tornio, Ylitornio
Maakunta
Lappi
Kalastusaika

16.12.–14.9. Lohen kalastus on sallittu vain 8.6.–25.8. Lisäksi lohella on jokaviikkoinen 24 tunnin rauhoitusaika. Tarkista kalastusajan poikkeukset lupaehdoista.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), perhokalastus, pilkkiminen, vetouistelu
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Kielletty virtavesissä, sallittu vapaluvalla
Alueen vapaluvat
24 tuntia, 7 vrk, kausilupa, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Ahven, harjus, hauki, merilohi, siika
Kalaveden hoito
Luontainen kalasto (ei istutuksia)
Alueen ominaisuudet
Kalastus- ja kulttuurikohde, soveltuu koko perheelle, uistelukohde
Erityistä tällä alueella
Euroopan pisin vapaana virtaava lohijoki. Perinteinen kalastusmuoto on lohensoutu, mutta rannalta kalastamiseen on hyviä paikkoja pitkin jokivartta.
Rajoitukset
Tarkista kaikki rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Lupa-alueen kalastussäännöstä päätetään vuosittain valtioiden välisissä keskusteluissa. Tämän vuoksi lupamyynnin alkaminen ilmoitetaan vuosittain. 

Rauhoitusajat

Vuonna 2024 lohenkalastus on sallittu 8. kesäkuuta (Suomen aikaa kello 12) – 25. elokuuta. Kalastuskautta on lyhennetty lohen nousun turvaamiseksi. Kesällä 2023 lohen nousu oli huomattavasti vähäisempää kuin aikaisempina vuosina. Koska on mahdollista, että nousu jää heikoksi myös tulevana kesänä, kalastajia kehotetaan vastuulliseen kalastukseen. Kalastus tulisi aloittaa vasta sitten, kun Kattilakosken kaikuluotaimen on ohittanut riittävä määrä lohia. Alkukaudesta nousevat isot lohet ovat erityisen arvokkaita, joten niiden kalastusta tulisi välttää. Kalastusäännön mukaan Tornionjoella saa ottaa enintään yhden lohen päivässä. Tulevalle kesälle yhteislupa-alue suosittaa, ettei koko kalastuskauden aikana otettaisi saaliksi yhtä tai kahta lohta enempää kalastajaa kohden. Ja jos lohen nousu jää heikoksi, vastuullinen kalastaja keskittyy Väylälläkin tulevana kesänä hauen ja ahvenen pyyntiin.

Lohella on jokaviikkoinen 24 tunnin rauhoitusaika. Lohen kalastus on kielletty:

  • Suomen aikaa sunnuntaisin kello 19.00 – maanantaisin kello 19.00

  • Ruotsin aikaa sunnuntaisin kello 18.00 – maanantaisin kello 18.00.

Muita kalalajeja saa kalastaa vain joidenkin kalastusoikeudenhaltijoiden vesialueilla. Tarkista lupaehdoista ja lupa-alueen kartasta (infogis.fi) yhteisluvan piiriin kuuluvat vesialueet.

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, kun viehekalastat koski- ja virta-alueilla. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.

Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen (eli myös tämän lupa-alueen) koski- ja virta-alueilla. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Myös soutajalla täytyy olla voimassa olevat luvat, mikäli hän osallistuu kalastamiseen.

Alle 15-vuotiaat eivät tarvitse viehekalastuksen yhteislupaa rajaväylällä kalastamiseen.

Lupa kaikilla yhteisluvan vesialueilla kalastamiseen

Jos asiakas ostaa yhteisluvan kaikilla yhteisluvan vesialueilla kalastamiseen, hän voi valita luvan voimassaoloajaksi 24 tuntia, seitsemän vuorokautta tai koko kauden.

Lupa yhdellä alueella kalastamiseen

Lupa yhdellä alueella kalastamiseen on voimassa koko kauden.

Yhteisluvan yhdellä alueella kalastamiseen voi hankkia seuraaville alueille:

  • alue 1 Tornio

  • alue 2 Ylitornio

  • alue 3 Pello

  • alue 4 Kolari

  • alue 5 Muonio

  • alue 6 Enontekiö.

15–17-vuotiaan yhteisluvan hinta on puolet aikuisen yhteisluvan hinnasta.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti. Tämän lupa-alueen sijaintiin voit tutustua yhteislupa-alueen infokartan kautta (infogis.fi).

Aluerajoitukset

Alueella on paljon rajoituksia, tutustu huolella lupaehtoihin.

Neuvonta

Lisää tietoa kalastamisesta Tornionjoen-Muonionjoen-Könkämäenon yhteislupa-alueella saa

Lisätietoa

Kalastus Tornionjoella

Lue tarkemmin kalastuksesta Tornionjoella ELY-keskuksen sivuilta (ely-keskus.fi).

Luonnonvarakeskus (Luke) selvittää merellä pyydyksistä vapautettujen lohien eloonjääntiä ja vaelluskäyttäytymistä. Mikäli saat saaliiksesi merkityn lohen, ilmoita merkkitiedot Lukelle. Tietojen ilmoittamisesta maksetaan 25 euron palkkio. Lue ohjeet sivulta luke.fi.

Lisätietoa Gyrodactylus salaris -loisesta ja sen leviämisen ehkäisemistä saa Lapin ELY-keskukselta sekä Ruokavirastosta (ruokavirasto.fi)

Ohjeita lohen kalastukseen

Kalastettaessa tulee noudattaa lupaehtoja, näitä kalastusohjeita sekä Suomen ja Ruotsin hallitusten määräämää kalastussääntöä.

  1. Ellet tunne jokea riittävästi, kysele paikallisilta kalastajilta ohjeita, joiden mukaan voi turvallisesti liikkua ja kalastaa muita häiritsemättä. Pidä huoli itsestäsi – pelastusliivin käytölle ei ole vaihtoehtoja.

  2. Aja moottorilla rannoille merkityille lähtöpaikoille ajoväyliä pitkin. Korkean veden aikana ajoväylä on yleensä joen keskellä, matalan veden aikana myös muualla.

  3. Vältä aina ajamasta moottorilla ottipaikkojen yli. Kierrä kalastajat mahdollisimman kaukaa vauhtia hiljentäen.

  4. Aloita kalastus lähtöpaikalta omalla vuorollasi. Älä etuile - se aiheuttaa vain turhaa riitaa.

  5. Mikäli rannalla on soutuvuoroaan odottavia kalastajia, rantaudu ja odota omaa vuoroasi. Älä lähde kalastamaan odotuspaikalla olevien veneiden alapuolelta.

  6. Älä pitkitä kalastusta samalla kalastuspaikalla, se on muille häiriöksi.

  7. Väistä aina kalaa väsyttävää kalastajaa ja muista, että vieheessä kiinni oleva lohi voi olla jopa parin sadan metrin päässä kalastajasta. Kelaa tarvittaessa omat siimasi pois.

  8. Käytä tulentekoon vain rannalla olevia laavu- ja tulipaikkoja. Älä vahingoita eläviä puita. Laavut eivät ole asumista vaan taukoa ja lyhyttä levähdystä varten.

  9. Älä roskaa! Vie jätteet mukanasi tai laita ne niitä varten oleviin jätesäkkeihin. Palavat jätteet voit polttaa tulipaikoilla. Suojele arkaa ympäristöäsi aina kaikkialla.

  10. Muista tehdä saalisilmoitus! Lisätietoa saalisilmoituksesta on kohdassa Saaliskiintiöt ja saalispalaute.

  11. Älä ahnehdi! Lohta ei ole rajattomasti ja Sinä olet muiden tavoin vastuussa lohikannan hengissä pysymisestä. Muista, ettei lohi säily pakasteenakaan paria kuukautta kauempaa. Suomen ja Ruotsin puolella kalastuskiintiö on yksi lohi/vuorokausi.

Kalaveden hoito

TRIWA LIFE -hankkeessa pyritään palauttamaan useisiin Tornionjoen sivu-uomiin biologinen monimuotoisuus sekä luonnontila. Lue lisää TRIWA LIFE -hankkeesta.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Kalastuksen erityisasiantuntija (Länsi-Lappi)

Markku Vierelä

Rovaniemi

+358406674656

markku.vierela@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste