Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

2410 Länsi-Lappi

Metsähallituksen Länsi-Lapin vapalupa oikeuttaa kalastamaan perholla tai vieheellä monilla valtion vesialueilla, jotka sijaitsevat Länsi-Lapissa. Vapaluvan piiriin kuuluu noin 32 400 hehtaaria järvi- ja lampivesiä ja vajaa kaksi tuhatta kilometriä joki- ja purovesiä. Myös sellaiset vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueet, joilla ei ole omaa erillistä vapalupaa, kuuluvat Länsi-Lapin vapaluvan piiriin. Tällaisilla alueilla pelkän kalastonhoitomaksun maksaminen ei anna kalastusoikeutta.

Tämän vapaluvan etu on, että aikuisen vapaluvalla saa kalastaa koko perhe.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Ranua, Rovaniemi, Simo, Tervola, Ylitornio
Maakunta
Lappi
Kalastusaika

1.1.–31.12.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), onkiminen, perhokalastus, pilkkiminen, vetouistelu
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarve riippuu vapojen ja vieheiden määrästä tai vesistöstä. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Kielletty virtavesissä, sallittu maksutta virtaamattomissa vesissä
Alueen vapaluvat
24 tuntia, 7 vrk, kausilupa, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Ahven, harjus, hauki, kuha, taimen
Kalaveden hoito
Luontainen kalasto (ei istutuksia)
Alueen ominaisuudet
Soveltuu koko perheelle, uistelukohde
Erityistä tällä alueella
Aikuisen vapalupa oikeuttaa koko perheen kalastamaan lupa-alueella. Lupa-alueen läpi kulkee leveyspiiri 67°N, mikä kalastajan tulee huomioida.
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Muutoksia lupa-alueeseen

Lupa-alueeseen on tullut muutoksia. Pakajoen (Muonio) Metsähallituksen hallinnoima vesialue on poistettu lupa-alueista meritaimenkannan vahvistamiseksi. Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta.

Harjuksen kalastaminen leveyspiirin 67°00 N pohjoispuolella

Metsähallitus suosittelee, että harjuksen kalastamista vältetään huhti- ja toukokuussa myös leveyspiirin 67°00 N pohjoispuolella. Suositus koskee erityisesti sellaisilla koskien välisillä suvannoilla kalastamista, jotka sijaitsevat pienillä jokialueilla. Tällaisilla suvannoilla kalastaminen keväisin voi vaarantaa paikallisen harjuskannan.

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, mikäli viehekalastat virtavesissä. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvillä tai järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.

Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla. Kalastusrajoitus.fi-palvelusta voit tarkistaa, onko kyseessä vaelluskalavesistö. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Länsi-Lapin vapalupa aikuisille

Aikuisen vapaluvalla saa kalastaa koko perhe. Perheeksi luetaan alle 18-vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa tai huoltajansa sekä avio- ja avoparit.

Länsi-Lapin vapalupa alle 18-vuotiaalle

Alle 18-vuotiaan vapalupa on voimassa koko kalenterivuoden, ja sen hinta on 12 euroa. Lupa on henkilökohtainen, joten se ei oikeuta kalastamaan muita kuin luvanhaltijan.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.

Länsi-Lapin vapalupa oikeuttaa kalastamaan vain Metsähallituksen hallinnoimilla vesialueilla, jotka sijaitsevat Länsi-Lapissa. Suurimmat tämän vapaluvan piiriin kuuluvista vesialueista näkyvät karttaikkunassa sekä Retkikartta.fi-palvelussa.

Länsi-Lapin vapalupa ei oikeuta kalastamaan:

  • yksityisvesillä,

  • yhteislupa-alueilla,

  • täyden kalastusoikeuden vuokravesillä eikä

  • erityisvesillä.

Seuraavilla Länsi-Lapissa sijaitsevilla vesistöillä on oma vapalupansa, joten Länsi-Lapin vapalupa 2410 ei oikeuta kalastamaan niissä:

Länsi-Lapin vapalupa ei oikeuta kalastamaan myöskään muun muassa seuraavilla Metsähallituksen vesialueilla:

  • Koutusjärvi

  • Pallasjärvi

  • Kuolpujoki

  • Iissijoki sivuhaaroineen

  • Kitkajärveen laskevat joet eli Suonnanjoki, Tolvanjoki, Riisijoki, Haltinjoki, Raistakkajoki, Kirintöjoki, Karijoki ja kaikki niiden sivupurot

  • Vaattunkikönkään vesialue (pohjoisin uoma Kämppäkartanon kohdalla).

Kalastaja on velvollinen selvittämään mahdolliset ELY-keskuksen ja kalatalousalueiden asettamat erilliset kalastusrajoitukset ja pyyntimittasäädökset. Kalastusrajoitus.fi-palvelusta voi tarkistaa alueet, joissa kalastusta on rajoitettu.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Kalastuksen erityisasiantuntija (Länsi-Lappi)

Markku Vierelä

Rovaniemi

+358406674656

markku.vierela@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste