20.11.2024
Tupavarauksien maksuvaihtoehdot uudessa Eräluvat.fi-palvelussa
Eräuvat.fi on uudistunut ja myös tupavarausten maksuvaihtoehtoihin on tullut päivityksiä. Lue, millaisia vaihtoehtoja yksityisasiakkailla ja yrityksillä on.
Avviljoga Kultala / Ivalojoen Kultalan väentupa (varaustupa) on osa historiallista rakennuskokonaisuutta. Suuren kultaryntäyksen aikoihin 1870-luvulla rakennettu tupa tehtiin alun perin järjestyksenvalvojia varten. Lähes uudelleen tupa on rakennettu vanhojen piirustusten mukaisesti vuonna 1982, jolloin Åke Lindman suunnitteli elokuvaa Ivalojoen kultaryntäyksestä. Lapin kullan kimallus elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1999.
Pihapiiri on museoaluetta ja sieltä löytyy myös Kultalan Kruunun Stationi sekä alkuperäiset varastoaitta ja rantasauna. Pihapiiristä löytyy myös alkuperäisten piirustusten mukaan rakennettu suuri leipomo sekä tulentekopaikka ja kuivakäymälä-puuliiterirakennus.
Varaustupa on jaettava yöpymispaikka, josta voit varata maksullisen petipaikan 1-2 yöksi.
Majoitusvuorokausi alkaa kello 14 ja päättyy kello 12.
Pidä mukana varausvahvistus ja maksutosite.
Tuvan ja muiden rakenteiden käyttö yritystoiminnassa edellyttää lupaa Metsähallitukselta (metsa.fi).
Lue turvallisuuden muistilista tupien varaajille ennen varausta!
Varattavissa 1.3.-15.10.
Kesto | Peti |
---|---|
1 yö | 17,10 € |
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
20.11.2024
Eräuvat.fi on uudistunut ja myös tupavarausten maksuvaihtoehtoihin on tullut päivityksiä. Lue, millaisia vaihtoehtoja yksityisasiakkailla ja yrityksillä on.
19.11.2024
Eräluvat.fi-sivusto ja Eräluvat-verkkokauppa ovat uudistuneet ja yhdistyneet. Uudistuksen myötä vanhat asiakastilit ovat poistuneet käytöstä. Maksetut luvat ovat kuitenkin voimassa normaalisti.
18.11.2024
Jokaisen kalastus- ja metsästysalueen sekä varaus- ja vuokratuvan sivulla on karttaikkuna, joka näyttää kohteen sijainnin. Tiesitkö, että voit itse valita, mitä ja miten tieto kartalla esitetään?
Tupa sijaitsee Ivalojoen pohjoisrannalla noin 7 km Sotajoen suulta länteen, Ivalojoen Kultalan välittömässä läheisyydessä.
Kultalaan tulee Pahaojalta 12 km merkitty kesäreitti.
Ivalojoen ja Sotajoen yli on riippusillat.
Tuvalle pääsee myös meloen.
Saariselältä ajetaan tietä E-75 noin 10 km etelään tai Kakslauttasesta noin 2 km pohjoiseen, josta käännytään Kutturantielle. Kutturantietä ajetaan 17 km ja käännytään Pahaojantielle, jota ajetaan 10 km Pahaojan pysäköintipaikalle saakka.
Talvella Pahaojantietä ei aurata.
Pahaojan pysäköintipaikalta matka jatkuu vielä noin 12 km matkan.
Tuvalle ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla. Lähin linja-autopysäkki sijaitsee E-75 tien varrella Kutturan tienhaarassa, josta Ivalojoen Kultalan vuokratuvalle matkaa on vielä noin 37 km.
Tutustu alueeseen ja tarkempiin saapumisohjeisiin Luontoon.fissä.
Museoalueen rakennukset, autiotupa, Ivalojoen Kultalan vuokratupa, liiteri-ulkokäymälä ja tulentekopaikka.
Museoalueella saa myös leiriytyä.
Avain on koodillisessa avainkaapissa tuvalla. Ohjeet ja koodi lähetetään maksun jälkeen sähköpostilla.
Tuvassa on kamiina ja puita tuvan lämmittämistä varten. Käytä polttopuuta säästeliäästi. Huomaathan, että tuvan lämpiäminen vie aikansa.
Tuvalla ei ole sähköjä. Suosittelemme otsalamppua, joka jättää kädet vapaaksi tuvan askareita varten. Turvallisuussyistä polta kynttilöitä palamattomalla alustalla ja valvo niitä koko ajan.
Kaasuliesi.
Tuvassa ei ole juoksevaa vettä.
Vesi otetaan viereistä ojasta. Luonnonvedet suositellaan keitettäväksi ennen käyttöä juomavetenä. Veden laatua ei tutkita. Luonnonvesien käyttö juomavetenä omalla vastuulla.
Katso vinkit turvalliseen juomaveden hankkimiseen retkellä (Luontoon.fi).
Patjat, tyynyt, viltit seinän mittaisella lavitsalla (eli ritsillä).
Ota mukaan omat lakanat tai makuupussi.
Varaustupa on jaettava yöpymispaikka, jossa retkeilijät nukkuvat samassa tilassa yleensä kerrossängyissä vierivieressä.
Tuvan pihassa on kuivakäymälä. Ota oma wc-paperi mukaan.
Tuvalla on jäteastiat, mutta majoittujia kehotetaan viemään jätteet mukanaan.
Vastuullinen ulkoilija retkeilee roskattomasti eikä jätä jälkiä. Lue lisää roskattoman retkeilyn periaatteista (luontoon.fi).
Siivoathan tuvan ennen lähtöäsi.
Retkikohteissa voi olla matkapuhelinverkoissa katvealueita. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esimerkiksi hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi ennen retkelle lähtöä.
Tuvissa on palovaroittimet, mutta suosittelemme ottamaan 9 V pariston ja/tai oman matkapalovaroittimen mukaan.
Tutustu alueeseen ja sen ajankohtaisiin tietoihin Luontoon.fissä.
Tuvan huollosta vastaa Metsähallitus, Luontopalvelut.
Mikäli huomaat tuvalla puutteita, ilmoitathan niistä: Luontoon.fi/palaute.