Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta

Tupien varaaminen vuodelle 2024 on päättynyt. Muutoksia varauksiin ei voi enää tehdä. Mahdolliset peruutukset hoidetaan asiakaspalvelun kautta. // 3.12.2024

Varaustupa

Hannukuru Hanna

Vuodepaikat
12 petiä
Koordinaatit
Euref-Fin (~ WGS84) lat: 68° 13.0573' lon: 23° 56.6526' ETRS-TM35FIN: N: 7570261 E: 373497

Hannukurun Hanna varaustupa on vaativa erämainen kohde. Kohde ei ole saavutettavissa kelirikon aikaan. Tupa sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Hetta–Pallas-kesäreitin puolivälissä. Tupa tarjoaa petipaikan suositulla reitillä kulkeville. Keväällä tuvalle voi päästä hoidettua latua pitkin, mutta muina aikoina vaeltajilta vaaditaan hyvää suunnistustaitoa vaativissa ja vaihtelevissa sääolosuhteissa, joissa valoisaa aikaa on talvella vain muutama tunti.

Ruuhkahuippuja ovat pääsiäinen ja ruska-aika. Pihapiiri voi olla ruuhkainen, sillä se houkuttelee myös Hetta-Pallas-reitin yhden pysähdyksen taktiikalla vaeltavia.  Varaustuvassa on kaksi eri puolta: Hanna ja Hannu. Petipaikkoja yhteensä 24 (Hanna 12 ja Hannu 12). Tuvilla on yhteinen kuivaushuone, jossa on kamiina.

Varaustupa on jaettava yöpymispaikka, josta voit varata maksullisen petipaikan 1-2 yöksi.

Karttatiedostot ja esitteet

Varaukset

Varaus- ja vuokratupien majoitusvuorokausi alkaa kello 14.00 ja päättyy kello 12.00.

Pidä mukana varausvahvistus ja maksutosite.

Tuvan ja muiden rakenteiden käyttö yritystoiminnassa edellyttää lupaa Metsähallitukselta (metsa.fi).

Lue turvallisuuden muistilista tupien varaajille ennen varausta!

Varaustupa on tarkoitettu jalkaisin, hiihtäen tai muulla tavoin omin voimin liikkuville.

Kansallispuiston yhteistyöyrittäjien vaellus- ja hiihtoryhmät voivat varata Hetta-Pallas -reitin varaustupia ajalla:

  • 1.3.–30.4. kaksi kertaa / yrittäjä

  • 1.6.–15.10. kolme kertaa / yrittäjä

  • muina aikoina enintään kuusi kertaa / yrittäjä.

Varaustupa

Hinnasto 10.12.2024–

KestoPeti
1 yö17,10 €

Petien määrä

joulukuu 2024

Kohteen perustiedot

Kunta
Enontekiö
Maakunta
Lappi
Sijainti
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Hetta-Pallas-reitti
Lämmitys
Kamiina
Sähköt
Ei
Ruoanvalmistus
Kaasuliesi
Juomavesi
Puro, tuotava itse
WC
Kuivakäymälä
Yöpyminen
Kerrossänky, patjat, peitot, tyynyt
Lemmikit
Kielletty
Sauna
Ei

Ajankohtaista

Saapumisohjeet

Pihapiiri

  • Tuvan läheisyydessä sijaitsee kaksi tulentekopaikkaa, kolme kuivakäymälää, puuliiteri ja telttailualue.

  • Telttailu on sallittu vain merkityllä telttailualueella. Kun suunnittelet leiriytymistä yli 10 hengen ryhmän kanssa, tee siitä ilmoitus Metsähallitukselle (metsa.fi).

  • Varaustuvasta 200 metrin päässä sijaitsee autiotupa.

  • Läheisen lammen rannalla noin 150 m päässä tuvalta sijaitsee sauna. Saunaa voi käyttää lisämaksusta.

Avaimet

Avain on koodillisessa avainkaapissa tuvalla. Ohjeet ja koodi lähetetään maksun jälkeen sähköpostilla.

Varustus

Lämmitys ja valaistus

  • Tuvassa on kamiina ja puita tuvan lämmittämistä varten. Käytä polttopuuta säästeliäästi. Huomaathan, että tuvan lämpiäminen vie aikansa.

  • Tuvalla ei ole sähköjä. Suosittelemme otsalamppua, joka jättää kädet vapaaksi tuvan askareita varten. Turvallisuussyistä polta kynttilöitä palamattomalla alustalla ja valvo niitä koko ajan.

Ruoanvalmistus

  • Kaasuliesi ja välttämättömät keittoastiat (kattila, paistinpannu, kahvipannu).

  • Tuvalla ei ole lusikoita, haarukoita eikä muita ruokailuvälineitä.

Juomavesi

Yöpyminen

  • Kerrossängyt, joissa patjat, tyynyt ja huovat.

  • Ota mukaan omat lakanat tai makuupussi.

  • Varaustupa on jaettava yöpymispaikka, jossa retkeilijät nukkuvat samassa tilassa yleensä kerrossängyissä vierivieressä.

Sauna

  • Läheisen lammen rannalla noin 150 m päässä tuvalta sijaitsee sauna. Sauna on varattavissa ajalla 1.3.–30.11.

  • Saunan käyttömaksu on 10 €/ henkilö. Saunaa ei voi varata yksityiskäyttöön. Maksun voi suorittaa Erälupien verkkokaupassa. Saunamaksut sisältävät alv 25,5%.

  • Saunassa voi käydä tunnin mittaisilla miesten-, naisten- tai yhteissaunavuoroilla.

Käymälä

Tuvan pihassa on kuivakäymälä. Ota oma wc-paperi mukaan.

Jätehuolto

Tuvalla ei ole jäteastioita, joten viethän jätteet mukanasi.

Vastuullinen ulkoilija retkeilee roskattomasti eikä jätä jälkiä. Lue lisää roskattoman retkeilyn periaatteista (luontoon.fi).

  • Lähimmät ekopisteet sijaitsevat Tunturi-Lapin luontokeskuksella tai Pallastunturilla. 

Muuta huomioitavaa

  • Polttopuut on tarkoitettu tupien lämmitykseen. Ulkona nuotioiden teko on kielletty, jos tuvalla ei ole virallista tulentekopaikkaa.

  • Siivoathan tuvan ennen lähtöäsi.

Turvallisuus

  • Retkikohteissa voi olla matkapuhelinverkoissa katvealueita. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esimerkiksi hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi ennen retkelle lähtöä.

  • Tuvissa on palovaroittimet, mutta suosittelemme ottamaan 9 V pariston ja/tai oman matkapalovaroittimen mukaan.

  • Tutustu alueeseen ja sen ajankohtaisiin tietoihin Luontoon.fissä.

Tuvan huolto

Tuvan huollosta vastaa Metsähallitus, Luontopalvelut.

Mikäli huomaat tuvalla puutteita, ilmoitathan niistä: Luontoon.fi/palaute.

Tupavarausten laskut, muutokset ja peruutukset arkisin kello 9–15

+358206396000

Retkeilyneuvonta: Tunturi-Lapin luontokeskus

Peuratie 15

99400 Enontekiö

+358206397950

tunturi-lappi@metsa.fi

Katso lisätiedot ja aukioloajat
Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste