Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Pienriista-alue

7693 Sorsasalo-Ahveninen

Sorsasalo-Ahvenisen yhtenäinen, suurimmaksi osaksi metsätalouskäytössä oleva metsästysalue sijaitsee Varkauden kaupungin kupeessa ja jakaantuu kolmen kunnan alueelle. Aluetta leimaava piirre on maaston kivisyys. Talousmetsän vastapainoksi metsästysalueen keskellä sijaitsee Kivimäensalon luonnonsuojelualue. Metsäautotieverkosto on kattava ja tiet ovat hyvässä kunnossa. Alue on helposti saavutettavissa, eikä ajomatkaa kerry kovinkaan paljon esimerkiksi Kuopiosta. Alue on myös suosittu lähivirkistyskohde marjastajille, sienestäjille ja ulkoilijoille.

Kivimäensalon luonnonsuojelualueella metsästystä on rajoitettu. Katso lisätietoja tältä sivulta kohdasta Huomioitavaa tällä alueella.

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Joroinen, Leppävirta, Pieksämäki
Maakunta
Etelä-Savo, Pohjois-Savo
Pinta-ala (hehtaari)
7417
Poronhoitoalue
Ei
Alueen vuorokausiluvat
Kanalintulupa, vesilintu- ja jänislupa
Alueen kausiluvat
Majavalupa, pienpetolupa, vesilintu- ja jänislupa loppukaudelle
Suosittelemme
Teeri, pyy, metsäjänis, pienpedot
Rajoitukset
Metsästysalueeseen kuuluu luonnonsuojelualue, jossa metsästystä on rajoitettu. Tarkista rajoitukset huolellisesti.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Metsästysalueen keskellä sijaitsee Kivimäensalon luonnonsuojelualue (204/2019 Valtioneuvoston asetus Etelä-Savon maakunnan luonnonsuojelualueista). Kivimäensalon luonnonsuojelualueella saa Valtioneuvoston asetuksen nojalla metsästää 1.9.-28.2. välisenä aikana metsäjänistä, rusakkoa ja villisikaa, sekä 10.9. - 31.10. välisenä aikana teertä, pyytä ja metsoa. Lisäksi on mahdollista Metsähallituksen metsästysluvalla pyydystää 1.9.-28.2. välisenä aikana minkkiä ja supikoiraa. Lisäksi kanadanmajavan metsästys on sallittu majavanmetsästysluvalla Kivimäensalon luonnonsuojelualueella 1.9.-30.4 välisenä aikana, 22.4.2030 saakka (Metsähallituksen hallintopäätös MH1820/2020). Muun pienriistan metsästys on Kivimäensalon suojelualueella kiellettyä.

Katso tarkemmat rajaukset rajoitusalueista lupa-alueen kartasta.

Pienpetoluvalla koiran irtipito on sallittu ainoastaan pienpetoluvan lupaehdoissa mainittujen lajien metsästykseen 20.8 - 30.4 välisenä aikana. Koiran irtipito muussa tarkoituksessa kuten koiran ulkoilutus ilman lupaehdoissa mainittujen lajien metsästystarkoitusta, muun riistan ajattaminen tai koiran kouluttaminen muilla riistalajeilla, on kielletty.

Alueen palvelut

Alueen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:

  • Visit Joroinen (visitjoroinen.fi)

  • Visit Leppävirta (visitleppavirta.fi)

  • Visit Pieksämäki (visitpieksamaki.fi)

Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Metsästyksen erityisasiantuntija (Kaakkois-Suomi)

Samuli Karppinen

Jyväskylä

+358406515292

samuli.karppinen@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste