18.12.2024
Erälupien asiakaspalvelu avoinna myös välipäivinä
Asiakasneuvojamme tavoittaa puhelimitse ja sähköpostitse klo 9–15 lukuun ottamatta arkipyhiä. Asiakaspalvelu on suljettu 24.–26.12., 1.1. ja 6.1.
Leppävirralla Konnusveden ja Unnukan välissä pohjoissavolaisessa kulttuurimaisemassa kuohuu monimuotoinen Konnuskoski. Kosken etelärannalla on Konnuksen kanava, jonka kautta kulkee väylä Saimaalta Kallavedelle, joten Konnuskosken läheisyyteen pääsee myös veneellä kauempaakin. Alueella palvelee kesäisin Kesäkahvila Konnustupa, jossa voi viihtyä hyvän ruoan, juoman ja viikonloppuisin järjestettävien tapahtumien ja kesäteatterin merkeissä.
Konnuskosken alueella on kolme erilaista koskea sekä tasaista virta-aluetta, jotka muodostavat mielenkiintoisen ja monimuotoisen vapakalastusalueen. Pirttikoski ja Emäkosken yläosa soveltuvat hyvin perhokalastukseen ja Koivukoski heittokalastukseen. Koskien alapuolinen virta-alue on suosittua soutu-uistelualuetta.
Konnuskosken saaliit perustuvat pienpoikasistutuksiin ja luonnonlisääntymiseen. Alueen tavoitelluimpia saaliskaloja ovat taimen ja kuha. Uistimeen voi tarttua myös harjus, hauki tai ahven.
Veden lämpötilaa Konnuskoskella voi seurata sulan veden aikana reaaliaikaisesti SensorMonitor-palvelussa (map.sensormonitor.fi).
1.1.–31.8. ja 1.12.–31.12.
18.12.2024
Asiakasneuvojamme tavoittaa puhelimitse ja sähköpostitse klo 9–15 lukuun ottamatta arkipyhiä. Asiakaspalvelu on suljettu 24.–26.12., 1.1. ja 6.1.
19.11.2024
Eräluvat.fi-sivusto ja Eräluvat-verkkokauppa ovat uudistuneet ja yhdistyneet. Uudistuksen myötä vanhat asiakastilit ovat poistuneet käytöstä. Maksetut luvat ovat kuitenkin voimassa normaalisti.
18.11.2024
Jokaisen kalastus- ja metsästysalueen sekä varaus- ja vuokratuvan sivulla on karttaikkuna, joka näyttää kohteen sijainnin. Tiesitkö, että voit itse valita, mitä ja miten tieto kartalla esitetään?
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan kaikkeen kalastamiseen. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.
Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen (eli myös tämän lupa-alueen) koski- ja virta-alueilla. Virtaamattomissa vesissä, kuten järvilaajentumissa, onkiminen ja pilkkiminen yhdellä vavalla on sallittu, kun hankit vapaluvan. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.
Huomaathan, että Konnuskosken vapalupa-alue on käytännössä kokonaan virtaavaa vettä.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Pirttikoskella ja Emäkosken pohjapadolla on kiellettyä kahlata 1.9.– 31.5.
Konnuskoskessa on todettu taimenen luontaista lisääntymistä. Kahluukiellolla turvataan taimenen mädin säilyminen ja poikasten kuoriutuminen koskessa.
Konnuskoskella on laavu, nuotiopaikka ja veneenlaskupaikka. Kesäisin alueella palvelee myös Kesäravintola Konnustupa.
Koskeen istutetaan rasvaeväleikattuja järvitaimenen poikasia.
Emäkoskelle on rakennettu pohjapato. Pirttikosken alueelle on tehty kutusoraikkoja vuonna 2018.
Ajantasainen Konnuskosken virtaamatilanne selviää osoitteesta www.ymparisto.fi.
Veden lämpötilaa Konnuskoskella voi seurata sulan veden aikana reaaliaikaisesti SensorMonitor-palvelussa (map.sensormonitor.fi). Lue vastuullisen kalastajan ohjeista lisää siitä, miten voit huomioida korkeat lämpötilat omassa toiminnassasi.
Lupia myydään ajalle:
1.1.–31.12.2025Lupia myydään ajalle:
1.1.–31.12.2024Lupia myydään ajalle:
1.1.–31.8.2025, 1.12.–31.12.2024Seuraavan kauden lupamyynti alkaa 1.12.2025 klo 00:00.
Lupia myydään ajalle: 1.12.–31.12.2025.