Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

7571 Viannankoski

Maaningalla, pohjoissavolaisessa maalaismaisemassa, Siilinjärven ja Viitasaaren välisen tien varressa sijaitsee Viannankosken vapalupa-alue. Viannankoski on lyhyehkö, helposti kalastettava kulttuurikoski, joka on kalojen mieleen.

Alueen tavoitelluimmat kalat ovat pyyntikokoisena istutettu kirjolohi sekä kuha, jota varsinkin keskikesällä nousee koskeen runsaasti. Lisäksi kalastuselämyksiä antavat virrassa viihtyvät isot säyneet sekä erikoisuutena ankeriaat, joita joka vuosi saadaan saaliiksi muutamia yksilöitä.

Tule Viannalle nauttimaan leppoisista kalastushetkistä savolaisessa maalaismaisemassa!

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Kuopio
Maakunta
Pohjois-Savo
Kalastusaika

1.1.–31.12.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), perhokalastus
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarve riippuu vapojen ja vieheiden määrästä tai vesistöstä. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Kielletty virtavesissä
Alueen vapaluvat
24 tuntia, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Hauki, kirjolohi, kuha, säyne
Kalaveden hoito
Pyyntikokoisen kalan istutuksia
Alueen ominaisuudet
Perhokalastajien suosikki
Erityistä tällä alueella
Lyhyehkö, helposti kalastettava kulttuurikoski, jossa saaliiksi saa erityisesti kirjolohta ja kuhaa sekä erikoisuutena myös ankeriasta.
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.

Ajankohtaista

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, kun viehekalastat koski- ja virta-alueilla. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.

Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen (eli myös tämän lupa-alueen) koski- ja virta-alueilla. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Huomaathan, että Viannankosken vapalupa-alue on käytännössä kokonaan virtaavaa vettä.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.

Kalastus on kiellettyä kosken länsirannalta, veneestä, säännöstelypadolta, maantiesillalta, kalaportaalta sekä sen jatkeena olevalta penkereeltä.

Myös kahlaaminen länsirannalta on kielletty. Tarkista kahluukieltoalue lupa-alueen kartasta.

Länsirannan kalastus- ja kahluukielto turvaavat kalojen vaellusmahdollisuuden kalatietä pitkin.

Alueen palvelut

Viannankoskella on laavu ja nuotiopaikka.

Lisätietoa

Kalaveden hoito

Viannankoskeen istutetaan pyyntikokoista kirjolohta kesällä ja syksyllä.

Virtaamat

Yläpuolisen Onkiveden säännöstelyn vuoksi virtaamat koskessa vaihtelevat suuresti. Ajantasainen Viannankosken vedenkorkeus- ja virtaamatilanne selviää osoitteesta www.ymparisto.fi.

Kahlaaminen on turvallista, kun virtaama on alle 25 m³/s.

Kalastettavuus on hyvä, kun virtaama on 10–50 m³/s.

Kalastettavuus on huono, kun virtaama on alle 10 m³/s tai yli 50 m³/s.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Kalastuksen erityisasiantuntija (Itä-Suomi, merialueet välillä Hanko-Virolahti)

Eetu Karhunen

Mikkeli

+358406117362

eetu.karhunen@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste