Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta

Ohjeita vastuulliselle kelkkailijalle

Jokaisen moottorikelkkailijan vastuulla on varmistaa, ettei kelkkailusta aiheudu haittaa luonnolle tai muille luonnossa liikkujille. Näitä ohjeita seuraamalla noudatat paitsi lakia, myös hyvää kelkkailuetikettiä.

1. Kunnioita luontoa

  • Pyri siihen, että kelkan lumeen jättämä jälki on ainoa jättämäsi jälki. Arvioi aina, onko lunta tarpeeksi, ettei maastoon jää jälkiä. Riittävä lumipeite on myös turvallisuusasia. 
  • Aja aina lupaehtojen mukaisesti. Luvattoman kelkkailun vuoksi eläinten, kuten lintujen ja saimaannorpan, pesintä ja hirvieläinten vasonta voi vaarantua. 
  • Kunnioita poroelinkeinoa. Porojen säikyttely ja laukottaminen aiheuttaa vahinkoa elinkeinolle.
  • Tee tulet vain tulentekoon osoitetuilla paikoilla. Älä kaada puita metsästä, vaan käytä tulentekoon vain omia tai huolletun taukopaikan puita. Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Pohjois-Karjalassa tulenteko on sallittu maastossa valtion mailla.

2. Kunnioita muita maastossa liikkujia

  • Alenna nopeutta kohdatessasi muita. Urilla ja reiteillä liikkuu moottorikelkkailijoiden lisäksi esimerkiksi kävelijöitä, hiihtäjiä ja pyöräilijöitä.  
  • Älä kaahaa, joku voi tulla kurvissa vastaan. 
  • Auta pulaan joutunutta ja kaikkia apua tarvitsevia. Epäselvissä tilanteissa on hyvä pysähtyä ja kysyä, tarvitseeko toinen apua. 
  • Huomioithan, että autio- ja varaustuvat on tarkoitettu jalkaisin, hiihtäen tai muulla tavoin omin voimin liikkuvien yksityishenkilöiden tilapäiseen levähtämis- ja yöpymiskäyttöön (1–2 vrk). Muulla tavoin liikkuvat voivat hyödyntää tupaa vain päiväkäytössä.

3. Aja aina luvan kanssa

  • Muista, että maastossa, reittien ulkopuolella ajaminen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla vaatii aina maanomistajan luvan. Maastoliikenne ei kuulu jokaisenoikeuksien piiriin.
  • Reitit ovat moottorikelkkaliikenteeseen tarkoitettuja teitä ja niiden käyttö on ilmaista. Urat ovat maksullisia, epävirallisia reittejä. Metsähallituksen ylläpitämillä urilla tarvitset aina uraluvan. Lisätietoa Metsähallituksen uraluvista ja urista löydät täältä.
  • Lue tarkasti uralupasi lupaehdot ja noudata lupa-aikaa. 
  • Seuraavissa tilanteissa et tarvitse uralupaa moottorikelkkailuun: 
    • Kelkkailet virallisella moottorikelkkareitillä
    • Kelkkailet jääpeitteisellä alueella (pl. kansallis- ja luonnonpuistot) 

4. Huomioi turvallisuus

  • Ilmoita tutuille tai perheenjäsenille, minne olet menossa ja kauanko viivyt. Kuuluvuus syrjäisemmillä alueilla on usein heikkoa ja avun hälyttäminen vaikeaa. 
  • Arvioi rehellisesti omat ajo-, korjaus- ja paikannustaitosi. Monet kelkkailu-urat kulkevat erämaisilla osuuksilla ja apu on kaukana. Huomioi, että kaikkia uria ei lanata säännöllisesti tai välttämättä ollenkaan. 
  • Kertaa ensiaputaidot ennen reissua ja muista kiinnittää hätäkatkaisija ennen ajoa. 
  • Varmista, että varusteet ovat kunnossa ja lainmukaiset. Muista myös tarkistaa ja huoltaa moottorikelkkasi aina ennen reissua. 
  • Huomioi lasten turvallisuus kelkan tai reen kyydissä.  
  • Tarkista säätiedote ja huomioi luonnon olosuhteet. Tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua äkillisesti. 
  • Noudata nopeusrajoituksia ja muita liikennesääntöjä. Nopeusrajoitus on vesialueella 80 km/h, reitillä ja uralla 60 km/h ja matkustajia reessä kuljetettaessa 40 km/h. 

5. Älä roskaa

  • Varmista, ettei haitallisia aineita, kuten moottoriöljyjä tai polttoaineita, pääse ympäristöön. 
  • Tankkaa mieluiten tankkauspisteellä tai muulla rakennetulla alueella. 
  • Älä jätä retkieväiden kääreitä, tölkkejä tai muitakaan roskia, kuten moottorikelkan huoltoon liittyviä välineitä, luontoon tai taukopaikoille. Vie mennessäsi se, minkä tuot tullessasi. 

6. Ilmoita epäkohdista

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste