Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta

Kaupallinen kalastus

Valtion vedet mahdollistavat kaupallisen kalastuksen suurimmassa osassa Suomea. Kaupallista kalastusta varten kalastajan tulee hakea pyydyskohtainen kaupallisen kalastuksen lupa Metsähallitukselta.

Kaikki valtion vesien kaupallisen kalastuksen luvat ja vuokrasopimukset myönnetään 3–5 vuodeksi kerrallaan. Lupien haku toteutetaan Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella kolmen vuoden välein ja muualla Suomessa viiden vuoden välein. Luvat voidaan myöntää vain ELY-keskuksen kaupallisen kalastajan rekisteriin kuuluville luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille.

Avoinna olevat haut ja muut ajankohtaiset asiat ilmoitetaan tällä sivulla sekä Eräluvat.fi-palvelun uutispalstalla, Metsa.fi-sivustolla sekä useissa sanomalehdissä. Erillisiä hakuja voidaan kuuluttaa yksittäisille vesialueille tai muutamille erillisille alueille myös valtakunnallisten hakuaikojen välissä. 

Minne tarvitset kaupallisen kalastuksen luvan?

Suomen talousvyöhykkeellä ja valtion yleisillä vesialueilla merellä pelkkä kalastonhoitomaksun suorittaminen oikeuttaa kaupalliseen kalastukseen. Poikkeuksen muodostavat lohen ja taimenen pyyntipaikat, jotka vuokrataan enintään viideksi vuodeksi kerrallaan toimijakohtaisen lohikiintiön omaavalle kaupalliselle kalastajalle. Kalastonhoitomaksun ovat velvoitettuja maksamaan 18–69-vuotiaat. Poikkeuksena ovat kalastajat, jotka ovat täyttäneet vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä: heidät on vapautettu kalastonhoitomaksusta.

Sisävesien yleisvesialueilla kaupalliseen kalastukseen tarvitsee aina erillisen luvan.

Ajankohtaiset kuulutukset

Vuosille 2020–2024 myönnettyjen lupien voimassaoloaikaa on jatkettu 31.12.2025 saakka. Seuraava haku vuosille 2026–2030 järjestetään vuoden 2025 aikana. Lupahakuprosessissa tullaan hyödyntämään uutta sähköistä lupahakujärjestelmää. Sähköisestä lupahausta järjestetään julkinen kuulutus ja siitä tullaan tiedottamaan myös Eräluvat.fi-palvelussa.

Mahdollisia vapaita kaupallisen kalastuksen vesiä ja lupia voi kuitenkin tiedustella hakuaikojen ulkopuolella kalastuksen erityisasiantuntijoilta, joiden yhteystiedot löytyvät alta.

Hakulomakkeet ja ohjeet

Kaupallisen kalastuksen lupia haetaan jatkossa sähköisesti. Päivitämme ohjeet tälle sivulle ennen seuraavaa hakuaikaa.

Yleiset ­pe­rus­teet luvan myöntämiselle

Kaupalliset kalastajat on ELY-keskusten päätöksellä jaettu kahteen ryhmään. Ryhmän 1 kaupalliset kalastajat ovat etusijalla lupien saannissa suhteessa ryhmän 2 kaupallisiin kalastajiin. Myös paikalliset kalastajat ovat etusijalla lupien saannissa. Paikallisuus määritetään ensisijaisesti hakijan kotikunnan mukaan.

Hakijan muut kalastusmahdollisuudet esimerkiksi osakaskuntien vesillä voivat vaikuttaa luvan saantiin. Lupien myöntämisessä huomioidaan kokonaisuutena hakijoiden kalastusmahdollisuudet. Hakijan aiempi kalastushistoria kyseisellä alueella tai paikassa katsotaan eduksi.

Lupiin kuuluu lupaehtojen lisäksi saalisilmoitusvelvoite Metsähallitukselle. Luvat voidaan peruuttaa väärinkäytösten, lainsäädännön rikkomisen tai lainsäädännön muutosten takia kesken lupakauden.

Myönnetyn kalastusluvan käyttämättä jättäminen ilman perusteltua syytä heikentää hakijan mahdollisuutta saada lupia tulevaisuudessa. Lupien myöntämisen yhtenä tavoitteena on myönnettyjen kalastuslupien tarkoituksenmukainen käyttö.

Lupahinnat

Kaupallisen kalastuksen lupien hinnat säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista. Hinnoittelu on pyydyksittäin per kalenterivuosi.

Hinnasto 31.12.2025 asti

  • Nuotta: 150 €
  • Rysä tai mertapyydys (enintään 1,5 m korkea): 12 €
  • Isorysä (1,5-5 m korkea): 80 €
  • Isorysä (yli 5 m korkea): 170 €
  • Trooli, yläpaunan pituus enintään 300 m: 250 €
  • Trooli, yläpaunan pituus yli 300 m: 500 €
  • Verkko (pituus enintään 31 m), rapumerta, katiska (3 kpl), syöttikoukut (10 kpl) ja enintään 100 koukun pitkäsiima: 5 €

Neuvonta

Kalastuksen erityisasiantuntija (Ylä-Lappi)

Jarmo Huhtamella

Ivalo

+358400397534

jarmo.huhtamella@metsa.fi

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste