Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta
Vapalupa-alue

7561 Karvionkoski

Suurten reittivesien, Suvasveden ja Kermajärven, välissä kuohuva Karvionkosken vapalupa-alue sijaitsee Varkauden ja Joensuun välisen tien varressa Heinävedellä. Matkaa Varkauteen on 50 kilometriä ja Joensuuhun 70 kilometriä. Alueelle voi tulla myös veneellä vesireittejä pitkin.

Suurin osa kalastusalueesta on tasaista virta-aluetta, mutta myös kosken kuohuja voi ihailla Karvion kanavan kupeessa. Karvionkosken läheisyydessä sijaitsevat myös Valamon ja Lintulan luostarit, jonne kulttuurista kiinnostunut kalastaja voi tehdä vaikkapa patikkamatkan merkittyä Luostaripolkua pitkin.

Karvionkosken kalastus ja saaliit perustuvat pienpoikasistutuksiin ja luonnonlisääntymiseen. Perhokalastajien suosiman Karvion tavoitelluin saaliskala on taimen. Venekalastusalueella kosken ylä- tai alapuolella uistimeen voi tarttua myös kuha, hauki tai ahven.

Veden lämpötilaa Karvionkoskella voi seurata sulan veden aikana reaaliaikaisesti SensorMonitor-palvelussa (map.sensormonitor.fi).

Tee yhdistetty kalastus- ja kulttuuriretki Karviolle, koe mieleenpainuvia kalastuselämyksiä kosken rannalla ja muistorikkaita hetkiä Valamon ja Lintulan luostareissa!

Karttatiedostot ja esitteet

Alueen perustiedot

Kunta
Heinävesi
Maakunta
Pohjois-Karjala
Kalastusaika

1.1.–31.8. ja 1.12.–31.12. Kahlaaminen on kielletty 1.12.–31.5.

Sallitut kalastustavat
Heittokalastus (virvelöinti), perhokalastus, vetouistelu
Tarvittavat luvat ja maksut
Vapalupa, kalastonhoitomaksu. Tarve riippuu vapojen ja vieheiden määrästä tai vesistöstä. Tarkista aina kohta "Mitä lupia kalastaja tarvitsee".
Onkiminen ja pilkkiminen
Kielletty virtavesissä
Alueen vapaluvat
12 tuntia, 24 tuntia, 6 tuntia, koko kosken varaus, nuorisolupa
Tavoiteltu saalis
Järvilohi, kuha, siika, taimen
Kalaveden hoito
Luontaisten lajien poikasistutuksia
Alueen ominaisuudet
Kalastus- ja kulttuurikohde, perhokalastajien suosikki
Erityistä tällä alueella
Hyvä perhokalastuskohde, jossa mahdollisuus yhdistettyyn kalastus- ja kulttuuriretkeen.
Rajoitukset
Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.

Ajankohtaista

Huomioitavaa tällä alueella

Kosken kalastajamäärää on rajoitettu. Karvionkoskella saa kalastaa yhtaikaa enintään kahdeksan henkilöä. Varmistathan etukäteen, onko haluamallesi ajalle saatavilla lupia.

Mitä lupia kalastaja tarvitsee

Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.

Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, kun viehekalastat koski- ja virta-alueilla. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.

Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen (eli myös tämän lupa-alueen) koski- ja virta-alueilla. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.

Huomaathan, että Karvionkosken vapalupa-alue on käytännössä lähes kokonaan virtaavaa vettä.

Lupa-alueeseen kuuluvat vedet ja aluerajoitukset

Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.

Alueen palvelut

Karvionkoskella on nuotiopaikka ja veneenlaskupaikka. Lähistöllä on leirintäalue, lomakylä, huoltoasema ja kauppa.

Lisätietoa

Kalaveden hoito

Karvionkoskeen istutetaan järvitaimenen poikasia. 1-vuotiaat ja vanhemmat poikaset ovat rasvaeväleikattuja.

Kosken niskalle on rakennettu kutusoraikkoja vuonna 2016.

Virtaamat

Ajantasainen Karvionkosken vedenkorkeus- ja virtaamatilanne selviää osoitteesta www.ymparisto.fi.

Lämpötilan vaikutus kalastamiseen

Veden lämpötilaa Karvionkoskella voi seurata sulan veden aikana reaaliaikaisesti SensorMonitor-palvelussa (map.sensormonitor.fi). Lue vastuullisen kalastajan ohjeista lisää siitä, miten voit huomioida korkeat lämpötilat omassa toiminnassasi. Samalla sivulla on tietoa myös lupamyynnin mahdollisesta keskeyttämisestä lämpötilojen kohotessa.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Kalastuksen erityisasiantuntija (Itä-Suomi, merialueet välillä Hanko-Virolahti)

Eetu Karhunen

Mikkeli

+358406117362

eetu.karhunen@metsa.fi

Tutustu myös näihin kohteisiin

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste