Kanalintulupa
Osta kanalintulupa valitsemalla ensin haluamasi pienriista-alue ja ostamalla sinne haluttu määrä vuorokausia. Voit maksaa lupasi heti useimmilla maksutavoilla. Jos olet kiinnostunut kausiluvasta, jätä hakemus haluamallesi metsästysalueelle keväällä.
Kanalintuluvalla voit metsästää kaikkea pienriistaa paitsi majavaa. Metson, teeren, pyyn ja riekon ohella saat siis metsästää esimerkiksi vesilintuja, jänistä ja pienpetoja. Joillain metsästysalueilla myös majava sisältyy kanalintukausilupaan.
Metsästysajat vaihtelevat lajeittain, vuosittain ja alueittain. Metsästysajoista päättää maa- ja metsätalousministeriö, ja ne julkaistaan aina juuri ennen metsästyskautta elo-syyskuun vaihteessa.
- Metsästyskauden 2024–2025 metsästysajat kullakin pienriista-alueella näet tästä taulukosta (PDF, 108 kt).
Ennen kanalintuluvan hankkimista tulee lukea pienriistalupien yleiset lupaehdot ja Metsähallituksen lupien hankinta- ja peruutusehdot. Muista myös tutustua hankkimaasi kanalintulupaa koskeviin ehtoihin ennen maksamista.
Jokainen metsästyslupa on sijoitus luontoon, sillä luvista saadut tulot käytetään riistanhoitoon. Viimeistele sijoituksesi luontoon antamalla saalispalaute.
Vuorokausilupa
Kanalintuluvat ovat erittäin suosittuja. Kysytyimmät ajat (yleensä aloitusviikko) ja kohteet myydään usein nopeasti loppuun. Kaikki kanalintuluvat eivät kuitenkaan koskaan lopu, eli sinun kannattaa rohkeasti suunnitella metsästysreissua myös loppusyksyksi tai vähän kysytyille alueille.
Metsästyksen asiantuntijat rajoittavat metsästystä asettamalle kullekin lupa-alueelle lupakiintiöitä. Lupia myydään, kunnes tämä määrä saavutetaan. Tällä varmistetaan metsästyksen kestävyys. Kullakin metsästysalueella on lisäksi saaliskiintiöt, jotka lukevat lupaehdoissa metsästysalueen omalla esittelysivulla. Sieltä löydät myös metsästysalueen erityisehdot, mikäli niitä alueella on.
Lupa | Hinta |
---|---|
1 vrk (aikuiset) | 20 € |
1 vrk (alle 18-vuotiaat, nuorisolupa) | 5 € |
Kanalintulupien myynti alkaa kesäkuussa. Silloin tulee myyntiin vasta osa vuorokausiluvista: määrä vastaa noin puolta edellisen syksyn lupavuorokausien määrästä. Loput luvista tulevat myyntiin elokuun lopussa, jolloin tiedetään riistalaskentojen tulokset ja metsästysajat. Ennen elokuun myyntiä lupamyynti on tauolla 1–2 viikkoa, jona aikana myytävät lupakiintiöt päivitetään järjestelmään.
Kesäkuussa myydään lupia kaikille alueille ajalle 10. syyskuuta–10. lokakuuta. Elokuussa lupia myydään maa- ja metsätalousministeriön esittämälle metsästysajalle.
Myynti alkaa alueittain | pvm. kesä | pvm. syksy |
---|---|---|
Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen alueet | 9.6.2025 | 25.8.2025 |
Enontekiö. Inari, Utsjoki | 10.6.2025 | 26.8.2025 |
Salla, Savukoski, Pelkosenniemi, Sodankylä, Kemijärvi | 11.6.2025 | 27.8.2025 |
Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Rovaniemi, Ranua, Simo, Tervola, Ylitornio, Posio | 12.6.2025 | 28.8.2025 |
Pohjanmaa, Kainuu | 13.6.2025 | 29.8.2025 |
Luvat tulevat myyntiin Eräluvat.fi-palveluun ja Erälupien palvelunumeroon 020 69 2424 luvanmyyntipäivänä kello 9.00. Eräluvat.fi-palvelussa voit maksaa luvat yleisimmillä maksutavoilla. Voit varata lupia enintään seitsemäksi (7) vuorokaudeksi. Mikäli maksat luvat heti, voit samalla tilauksella ostaa lupia enintään viidelle henkilölle seitsemäksi vuorokaudeksi (5 * 7 vrk). Erälupien palvelunumerossa voit tilata lupia enintään kymmenelle hengelle seitsemäksi vuorokaudeksi (10 * 7 vrk). Puhelimitse tilatuista luvista lähetetään asiakkaalle lasku. Erälupien palvelunumero 020 69 2424 palvelee arkisin kello 9–15.
- Kesäkuun 2024 myynnin kiintiöt näet tästä taulukosta (PDF, 941 kt)
- Elokuun 2024 myynnin kiintiöt näet tästä taulukosta (PDF, 206 kt)
Tutustuthan ennen lupien ostamista hankinta- ja peruutusehtoihin.
Nuorisolupa
Jos olet alle 18-vuotias, voit hankkia edullisemman vuorokausiluvan eli nuorisoluvan. Esimerkiksi kanalintuluvat maksavat nuorelle 5 euroa vuorokaudessa, kun aikuiset maksavat niistä nelinkertaisen hinnan.
Jos olet alle 15-vuotias, voit metsästää pienriistaa ilman omaa lupaa sellaisen henkilön seurassa, joka on täyttänyt 18 vuotta ja jolla on tarvittava metsästyslupa ja aseen hallussapitolupa. Alle 15-vuotias metsästää tällöin mukana seuraavan metsästäjän saaliskiintiöön. Alle 15-vuotiaana metsästäjänä sinun täytyy myös olla aikuisen luvanhaltijan välittömässä valvonnassa.
Kausilupa
Kanalinnut sisältävää kausilupaa pienriistan metsästykseen ei voi ostaa suoraan, vaan sitä tulee hakea metsästyskautta edeltävänä keväänä. Kausilupa on hyvä vaihtoehto, jos haluat metsästää usein samalla alueella.
Sinulle voidaan myöntää kausilupa, jos sinulla ei ole muuta pienriistan metsästysmahdollisuutta. Muuksi metsästysmahdollisuudeksi lasketaan metsästysseuran jäsenyys, metsästyslain 8 §:n mukainen oikeus metsästää oman kotikunnan alueella valtion mailla ja metsästysoikeus omalla maalla. Mikäli haetun alueen kausilupakiintiössä on tilaa metsästysmahdollisuutta vailla olevien hakijoiden jälkeen, voidaan kausilupia myöntää myös muille.
Lupia on saatavilla useille Metsähallituksen metsästysalueille. Kunkin metsästysalueen sivulta näet, onko kausilupa haettavissa alueelle.
Jousimetsästäjille on tarjolla oma kausilupansa, joka on tavallista kausilupaa edullisempi. Jousimetsästäjän kausilupaa voi hakea samalla lomakkeella kuin tavallista kausilupaa.
Jos asut Lapin maakunnassa Kemissä tai Torniossa, sinulla on oikeus metsästää Metsähallituksen osoittamilla alueilla, joille voit hankkia kaupunkilaisen kausiluvan. Kausiluvan voi ostaa Erälupien palvelunumerosta 16. kesäkuuta 2025 lähtien, eli sitä varten ei tarvitse jättää hakemusta.
Lupa | Hinta |
---|---|
Kausilupa | 160 € |
Jousimetsästäjän kausilupa | 80 € |
Kaupunkilaisen kausilupa (Kemi ja Tornio) | 80 € |
Kausiluvat ovat voimassa 1. elokuuta–30. huhtikuuta. Kanalintujen metsästysajat vaihtelevat kuitenkin vuosittain, joten ennen metsästystä on syytä tarkistaa myös metsästysasetuksen mukaiset metsästysajat ja metsästää niiden mukaan. Kun metsästysajat ovat selvillä, ne päivitetään Suomen riistakeskuksen verkkosivuille (riista.fi).
Pienriistan kausilupa, johon sisältyy oikeus metsästää kanalintuja, oikeuttaa metsästämään myös vesilintuja, jäniksiä ja pienpetoja. Lupa ei yleensä oikeuta metsästämään majavaa, vaan sille on oma kausilupansa. Kuitenkin joillain metsästysalueilla kanalinnustuksen kausilupa oikeuttaa metsästämään myös majavaa. Tämä kerrotaan alueen tiedoissa.
Kausiluvan haku vuonna 2025
Voit hakea kanalinnut sisältävää pienriistan kausilupaa aina metsästyskautta edeltävänä keväänä. Metsästyskaudelle 2025–2026 haku alkaa 1.4.2025 ja päättyy 30.4.2025 kello 16.00.
Kausilupahakemuksen voit osoittaa ensisijaisesti ja toissijaisesti toivomallesi alueelle, mutta luvan voi saada vain yhdelle alueelle. Hakemukset käsitellään aina toiveiden mukaisessa järjestyksessä. On tärkeää huomioida, että lupahakemusten määrästä riippuen voit saada luvan myös toissijaisesti haluamallesi alueelle. Jos olet kiinnostunut kausiluvasta vain yhdelle alueelle, kohdista hakemus ainoastaan sinne.
Voit myös ilmoittaa hakemuksessasi, mikäli olet kiinnostunut ottamaan vastaan kausiluvan kolmannelle, Metsähallituksen osoittamalle alueelle. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaisia alueita, joille hakemusten käsittelyn jälkeen on jäänyt vielä vapaita lupia. Metsähallituksen asiantuntija tiedustelee aina ennen päätöksentekoa halukkuuttasi ottaa vastaan kausilupa kolmannelle metsästysalueelle.
Kausilupaa kannattaa hakea sähköisesti (linkki yllä). Voit kuitenkin halutessasi tulostaa täytettävän lomakkeen ja palauttaa sen lupa-aluetta vastaavaan toimipaikkaan hakuaikana.
Lupahakemuksia vastaanottavat ja käsittelevät Metsähallituksen metsästyksen erityisasiantuntijat. Päätös lähetetään sähköpostiisi tai kirjepostina riippuen siitä, kumman toimitustavan olet hakemuksessasi valinnut. Päätös toimitetaan toukokuun loppuun mennessä.