Metsähallituksen kalastuksen erityisasiantuntijoiden tehtävänä on mitoittaa kalastus oikein valtion vesillä. Kalastusjärjestelyjen tulee olla kestäviä niin luonnon kuin kalastajienkin näkökulmasta. Huolella suunnitellulla ja mitoitetulla kalastuksella varmistetaan kalakantojen kestävä käyttö ja kalastajien mahdollisuus nauttia harrastuksestaan myös tulevaisuudessa.
Lisätietoja antavat Metsähallituksen kalastuksen erityisasiantuntijat. Yhteystiedot löydät Erähenkilöstö-sivulta.
Kalastusjärjestelyt
Kalastusjärjestelyt ovat keskeinen osa kalakantojen vastuullista hoitoa ja käyttöä. Suomen kalastuslaki ja kalastusasetus asettavat reunaehdot kalastukselle. Ne määrittelevät muun muassa kalojen pyyntimitat ja rauhoitusajat.
Tämän lisäksi myös vesialueen omistaja ja hallinnoija voi asettaa yksityiskohtaisempia ehtoja alueensa kalastukseen. Kalastusjärjestelyt ja -rajoitukset pyrkivät turvaamaan kalakantojen tilaa ja luontaista lisääntymistä. Järjestelyillä voidaan myös pyrkiä edistämään eri kalastajaryhmien - esimerkiksi lasten - viihtymistä ja kalastusharrastusta.
Metsähallituksen vesialueilla tyypillisiä kalastusjärjestelyjä ovat:
Saaliskiintiöt
Solmuvälirajoitukset
Pyyntimitat
Perhokalastukselle varatut lupa-alueet
Aluekohtaiset järjestelyt kerrotaan aina lupa-alueiden sivuilla lupaehdoissa.
Saalispalautteet
Saalispalaute Metsähallituksen kalastuskohteilta annetaan Omakala-palvelun kautta. Omakala on Luonnonvarakeskuksen verkkopalvelu ja sovellus, jonka avulla vapaa-ajankalastajat voivat ilmoittaa saalistietonsa ja myös hyödyntää niitä kalastusharrastuksessaan. Omakala-sovelluksella voi kirjata kalasaaliiseen liittyviä perustietoja, kuten lajin, kalastuspaikan ja ajankohdan. Lisäksi saaliskirjaukseen voi liittää tietoa esimerkiksi kalastusvälineistä. Tallennetuista tiedoista muodostuu henkilökohtainen kalastuspäiväkirja. Pääosa Omakala-palvelun toiminnallisuuksista löytyy ainoastaan mobiilisovelluksesta. Selaimella käytettävä verkkopalvelu on karsitumpi.
Omakalaan tallennettuja saalistietoja hyödynnetään tutkimus- ja viranomaistoiminnassa muun muassa kalakantojen kestävän käytön suunnittelussa ja päätöksenteon tukena. Palvelusta saadaan yhteenvetotietoa kalatalouden toimijoille, kuten esimerkiksi Metsähallitukselle.
Omakalan käyttäminen on maksutonta. Käyttäminen edellyttää rekisteröitymistä, joka tapahtuu älypuhelimelle ladattavalla Omakala-sovelluksella.
Kalastuksen saalispalaute annetaan Omakala-palvelussa
Metsähallituksen kalastuskohteilta saatu saalis ilmoitetaan Omakala-palvelussa. Tietoja hyödynnetään kalakantojen kestävän käytön suunnittelussa ja päätöksenteon tukena. Saalistiedoistasi muodostuu myös henkilökohtainen kalastuspäiväkirjasi. Aloita lataamalla sovellus puhelimeesi!
Kiintiöinti
Kalastuksen kiintiöinti tarkoittaa, että kalastuksen erityisasiantuntijat määrittelevät, kuinka paljon tietyillä vesialueilla voi kalastaa. Käytännössä päätetään, kuinka paljon pyydyksiä tietyillä vesillä voi olla tai kuinka paljon lupia jollekin kalastusalueelle voidaan myydä, jotta kalastus olisi kestävää. Kestävän kalastuksen lisäksi huomioidaan sosiaalinen kestävyys, mikä tarkoittaa kiintiön asettamista, jotta kalastus olisi rauhallisempaa ja mielekkäämpää.
Työtä ohjaa erätalousjohtaja, joka antaa kiintiöpäätöksen muun muassa pyydysten määristä vesillä ja vapakalastuskohteiden lupamääristä. Kiintiöpäätös annetaan kolmeksi vuodeksi. Se ei kumoa kalastuskiellosta annettuja muita päätöksiä, eli kiintiöpäätöksessä voidaan luetella myös sellaisia kohteita, joilla ei jollain hetkellä kiintiöpäätöksen voimassaoloaikana saa kalastaa.
Metsähallituksen kalastusluvat ovat joko omakustanteisia tai liiketaloudellisin perustein hinnoiteltuja. Päätöksen omakustannehintaisista hinnoista vahvistaa maa- ja metsätalousministeriö maksuasetuksellaan. Samassa asetuksessa eritellään, mitkä luvat ovat omakustanteisia ja mitkä liiketaloudellisia.
Omakustannehintaiset kalastusluvat:
pyydysluvat
ravustusluvat
kaupallisen kalastuksen luvat
Ylä-Lapin kuntalaisten jokiluvat lohen tai taimenen nousualueille
Kalastusluvat on jaettu kalastustavan mukaisesti vapa- ja pyydyslupiin. Vapaluvalla voit kalastaa esimerkiksi virvelillä. Pyydysluvan tarvitset, kun kalastat verkoilla tai katiskalla.