Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
Yrittäjille Ajankohtaista Yhteystiedot
Hae sivustolta

Kalastusluvat

Kalastusluvat on jaettu kalastustavan mukaisesti vapa- ja pyydyslupiin. Lupia voit ostaa valtion vesillä sijaitseville Metsähallituksen lupa-alueille. Lupa hankitaan aina tietylle lupa-alueelle. Kalastusluvilla laajennetaan kalastusoikeuksia sallimalla luvanmukainen kalastustapa tietyllä alueella, jossa yleiskalastusoikeuksin tapahtuvaa kalastusta on rajoitettu tai kalastustapa, kuten usealla vavalla kalastus tai pyydyskalastus, ei ole sallittu pelkästään yleiskalastusoikeuksin. Huomaathan siis, että kalastusluvan lisäksi 18–69- vuotiaalla kalastajalla tulee olla lähes aina pakollinen kalastonhoitomaksu suoritettuna.

Vapaluvalla voit kalastaa uistimella, perholla, pilkkimällä tai onkimalla lupa-alueen ehdoista riippuen. Vapaluvan tarvitset siis esimerkiksi silloin, kun kalastat virvelillä. Metsähallituksen kalastuskohteet ovat yleensä vaelluskalavesien virta- ja koskipaikkoja tai rauhoitettuja erityisalueita, joissa kalastamiseen tarvitset vapaluvan. Mikäli kalastat usealla vavalla, tarvitset aina erillisen vapaluvan, ja lisäksi pakollisen kalastonhoitomaksun, jos olet 18–69-vuotias.  

Pyydysluvalla voit kalastaa Metsähallituksen pyydyslupakohteilla muun muassa katiskalla tai verkolla. Pyydyskalastukseen valtion vesillä tarvitset aina erillisen pyydysluvan, ja lisäksi pakollisen kalastonhoitomaksun, jos olet 18–69-vuotias.  

Näiden lupien lisäksi Metsähallitus myy ravustuslupia sekä myöntää Ylä-Lapin paikallisten kalastusluvat

Vapaluvat

Metsähallituksen vapalupa-alueet ovat erilaisia ja erikokoisia. Osa vapalupa-alueista käsittää yhden joen tai järven, osa laajempia kokonaisuuksia. Osaan kohteista istutetaan kalaa ja kohteille on voitu rakentaa erilaisia retkeilyrakenteita. Osa kohteista taas on säilytetty erämaisina. 

Vapalupa-alueella saa kalastaa, kun hankkii kyseiselle alueelle vapaluvan. Lupa hankitaan siis jokaiselle vapalupa-alueelle erikseen. Alueen lupaehdoista voi tarkistaa sallitut kalastustavat ja muut kohdekohtaiset säännöt. Lupaehdot ovat luettavissa kunkin kohteen omalla kohdesivulla.

Mikäli kalastat vain yhdellä vavalla, pelkkä kalastonhoitomaksu riittää toisinaan myös Metsähallituksen vapalupa-alueilla. Metsähallituksen kalastuskohteet ovat kuitenkin usein vaelluskalavesien virta- ja koskipaikkoja tai rauhoitettuja erityisalueita, joissa kalastamiseen tarvitset kalastonhoitomaksun lisäksi vapaluvan. Jos kalastat usealla vavalla, tarvitset aina kalastonhoitomaksun lisäksi kohdekohtaisen vapaluvan.

Vapaluvan ostaminen

Vapalupa ostetaan aina tietylle vapalupa-alueelle. Saatavilla olevissa lupatyypeissä ja niiden hinnoissa on vaihtelua alueen mukaan. Vapalupa-alueille myydään lupia, jotka kestävät vuorokaudesta kokonaiseen kauteen. Lisäksi osalle kohteista on tarjolla erikoislupia alle 18-vuotiaille tai alle 15-vuotiaille kalastajille.

Jokaisen vapalupa-alueen kohdesivuilla kerrotaan, millaisen luvan kohteeseen tarvitset ja mitä lupa maksaa. Lue aina alueen tiedot ja lupaehdot huolella ennen luvan ostamista.

Katso kaikki vapalupa-alueet.

Pyydysluvat

Kun hankit tietylle pyydyslupa-alueelle Metsähallitukselta pyydysluvan, saat kalastaa kyseisellä alueella verkoilla, katiskoilla, syöttikoukulla, rysällä, mertapyydyksellä (ei koske rapumertaa), pitkälläsiimalla, atraimella (tuulastus), harppuunalla tai jousella. Pyydyslupa tulee siis hankkia jokaiselle pyydyslupa-alueelle erikseen. Pyydysluvat ovat pyynti- tai venekuntakohtaisia, ja ne ovat voimassa kalenterivuoden. Pyydyslupa on tarkoitettu vapaa-ajan kalastukseen – kaupallisen kalastuksen luvat myönnetään erikseen.

Metsähallituksen pyydyslupa-alueet voivat käsittää Metsähallituksen hallinnoimat vedet yhdellä järvellä, yhdessä kunnassa, yhdellä kalatalousalueella tai kokonaisella vesistöalueella. Pyydyslupaan kuuluvat vesialueet on kuvattu pyydysalueen lupaehdoissa. Lupaehdoissa kerrotaan myös järvikohtaiset rajoitukset. Vesialueiden sijainnin voit tarkistaa pyydysalueen kohdesivun kartalta tai Retkikartta.fi-palvelusta.

Pyydyslupa-alueilla kalakannat perustuvat pääosin luonnontuotantoon, mutta osaa vesistä hoidetaan myös poikasistutuksin.

Perinteisistä muovisista pyydysmerkeistä luovuttiin vuonna 2020. Pyydysluvan ostajalle ei enää lähetetä erillisiä merkkejä, vaan riittää, että kalastaja merkitsee pyydykseen nimensä ja puhelinnumeronsa. Katso tästä esitteestä, kuinka pyydykset merkitään oikein (Ahven.net, PDF, 515 kt).

Pyydysluvan ostaminen

Pyydysluvat vuodelle 2025 tulevat myyntiin 10.12.2024 kello 9.

Kun pyydyskalastat valtion vesillä, tarvitset aina erillisen pyydysluvan. Lupa ostetaan tietylle pyydyslupa-alueelle. Kunkin pyydyslupa-alueen kohdesivulla kerrotaan, kuinka laajan kalastusoikeuden (esim. montako verkkoa) alueelle voi hankkia ja mitä lupa maksaa. Myös aluekohtaiset rajoitukset ilmoitetaan kohdesivuilla. Lue aina alueen tiedot ja lupaehdot huolella ennen luvan ostamista.

Katso kaikki pyydyslupa-alueet.

Enontekiön, Inarin ja Utsjoen verkkokalastuksesta saat lisätietoa Eräluvat-palvelunumerosta 020 69 2424 (arkisin 9–15), Ylä-lapin luontokeskus Siidasta sekä Tunturi-Lapin luontokeskuksesta.

Lupamyynti ja -neuvonta arkisin kello 9–15

+35820692424

eraluvat@metsa.fi

Ylä-Lapin luontokeskus Siida

Inarintie 46

99870 Inari

+358206397740

siida@metsa.fi

Katso lisätiedot ja aukioloajat
Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
SuomiEnglishSvenskaDavvisámegiellaAnarâškielâNuõrttsääʹmǩiõll
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste